Naton sotilaspoliittinen kehitys

Nato on muuttanut tavoitteitaan ja toimintaansa Kylmän sodan päätyttyä

  • Vuodesta 1991 alkaen ei enää nimettyä vihollista
  • 1994 rauhankumppanuusohjelma yhteistyötä varten Naton ulkopuolisten maiden kanssa
  • 1997 Naton ja Venäjän keskinäisiä suhteita määrittävä perussopimus (Founding Act)
  • Jäsenmäärän kasvaminen 30:een (kylmän sodan aikana 16)
  • Toiminnan suuntaaminen kriisinhallintaan (mm. Afganistanissa 2001 lähtien), terrorismin torjuntaan ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen, 2014 lähtien jälleen myös jäsenmaiden alueen puolustamiseen
  • Keskustelu liittokunnan sisäisestä ”taakanjaosta”: Yhdysvallat vaatii jäsenmaita lisäämään puolustusmenoja
  • Nato-maiden yhteenlasketut sotilasmenot noin 70 % koko maailman sotilasmenoista

Lisää aiheesta

Vuodesta 2014 alkaen Naton toiminnallinen painopiste on palannut omille alueilleen Eurooppaan ja Pohjois-Atlantille, mutta liittokunnalla on yhä alueensa ulkopuolisia tuki- ja kriisinhallintatehtäviä erityisesti Afganistanissa.

Yhdysvaltojen ja monien eurooppalaisten Nato-maiden välillä on ollut erimielisyyksiä ns. taakanjaosta lähes koko Naton olemassaolon ajan. Kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato-maissa supistettiin puolustusmenoja voimakkaasti, ja Nato-maiden puolustusmenojen BKT-osuus oli alimmillaan keskimäärin 1,4 % vuonna 2015. Naton huippukokouksissa on 2000-luvulla päätetty sotilasmenojen tavoitetasoksi vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta useimmat Nato-maat eivät ole vielä toteuttaneet päätöstä.

Yhdysvalloissa eurooppalaisia on arvosteltu ”vapaamatkustajiksi” läntisten arvojen puolustamisessa. Viime vuosina useiden Nato-maiden puolustusmenot ovat kääntyneet kasvu-uralle, ja nykyisin noin kolmannes jäsenmaista täyttää 2 %:n vaatimuksen. Tähän on vaikuttanut myös Euroopan turvallisuustilanteen heikentyminen ja Venäjän toiminta, joka koetaan uhkaavaksi.

Lähteitä ja linkkejä