Riitojen rauhanomainen selvittely

Riitojen rauhanomainen selvittely sisältää:

  1. Julkiset vetoomukset
  2. “Julistaminen” (enunciation)
  3. Neuvottelut
  4. Hyvät palvelukset
  5. Tutkinta
  6. Välitys (mediation)
  7. Sovittelu (conciliation)
  8. Rauhanturvatoiminta (peacekeeping)
  9. Humanitaarinen apu
  10. Välitystuomiomenettely (arbitration)
  11. Tuomioistuinmenettely (judicial settlement)
  12. Turvautuminen alueelliseen elimeen tai järjestelyyn (resort to regional agencies or arrangements)

Lisää aiheesta

Riitojen rauhanomainen selvittely

Erilaiset rauhanomaiset menettelyt on pyritty melko tyhjentävästi luetteloimaan YK:n peruskirjan 33 artiklassa: neuvottelut, tutkimusmenettely, välitys, sovintomenettely, välitysoikeudellinen tai tuomioistuinmenettely, alueellisten elinten tai sopimusten apu €œtaikka muut rauhanomaiset keinot€. Seuraavaan olevaan luetteloon on otettu eräitä muitakin keinoja:

1. Julkiset vetoomukset. Pääsihteeri ja/tai turvallisuusneuvosto esittävät usein vetoomuksia riitojen osapuolille, myös esim. UNESCOn pääjohtaja ja muut arvovaltaiset henkilöt.

2. “Julistaminen” (enunciation). Tämä tarkoittaa sitä, että kolmas osapuoli esittää tulkintansa tilanteesta sekä näkemyksensä siitä, mitä periaatteita kriisin ratkaisussa olisi noudatettava, mitä menettelyä käytettävä jne. Tällaisena ulkopuolisena mutta arvovaltaisena tahona voi esiintyä esim. YK:n turvallisuusneuvosto. Näin voidaan asettaa lähtökohdat ja rajat myönnytyksille, määrätä kriteerit millä vaihtoehtoja arvioidaan, rajata se alue missä lupauksia ja uhkauksia voidaan käyttää. Esimerkkinä voidaan mainita turvallisuusneuvoston päätöslauselma 242 vuodelta 1967, joka asetti reunaehdot Lähi-idän kriisin kestävälle ratkaisulle.

3. Neuvottelut. Oikeastaan kaikissa yhteyksissä tarvitaan neuvotteluja, joten tämä keino on osin päällekkäinen muiden kanssa tässä ryhmittelyssä. Toisinaan puhutaan “konsultaatioista” ja “mielipiteiden vaihdosta”. Kun pelkät kahdenväliset neuvottelut eivät riitä, joudutaan turvautumaan kolmanteen osapuoleen.

4. Hyvät palvelukset. Tällä voidaan tarkoittaa eri asioita, esim. vain sitä että yhteisjäsenyydet kansainvälisissä järjestöissä tarjoavat kanavan keskusteluja varten niillekin, joilla ei ole muuten suoria suhteita tai hyviä suhteita (Nato-kokoukset ja Kreikka/Turkki). Hyvät palvelukset voivat tarkoittaa vain rohkaisua neuvotteluihin, mutta myös kolmannen osapuolen myötävaikutusta kontaktien luomiseen, ehkäisevää hiljaista diplomatiaa, joka voi ulottua kommunikaatiokanavana toimimisesta eli ehdotusten välittämisestä osapuolten kesken, johonkin aloitteellisempaan rooliin. Tyypillisesti YK:n pääsihteeri ja hänen edustajansa, joskus valtionpäämiehet tai vastaavat arvovaltaiset henkilöt ovat nykymaailmassa hyvien palvelujen tarjoajia.

5. Tutkinta (fact-finding, inquiry). Kiistoihin liittyy usein erimielisyyksiä tosiasioista, jolloin puolueeton ja uskottava tietojen hankinta voi olla hyvin tärkeätä. YK:n edustajat tai muut puolueettomat tarkkailijat kriisinhallinnan yhteydessä ovat usein olleet tässä mielessä hyödyllisiä. Tutkimuselimen asettaminen saattaa vaatia monimutkaisen proseduurin, jossa osapuolet valitsevat omat jäsenensä ja nämä taas puheenjohtajan tai muita kolmansia jäseniä.

6. Välitys (mediation). Tämä tarkoittaa sellaista kolmannen osapuolen mukanaoloa, joka on enemmän kuin hyviä palveluja tai vain kosketusten helpottamista, sisältäen myös ratkaisuehdotusten tekemistä ja osapuolten painostamista. YK:n pääsihteeri ja hänen henkilökohtaiset edustajansa ovat mm. toimineet välittäjinä. Huom. kyseessä on vapaaehtoinen toiminta, välittäjä voi vain yrittää olla avuksi pyrkien jollakin tavoin vaikuttamaan kiistaan (eroaa siksi välitysoikeudellisesta menettelystä). Usein välittäjillä on omat vahvat syynsä pyrkiä kolmanneksi osapuoleksi, koska on myös kyse välittäjän omista eduista (Yhdysvallat Lähi-idässä) tai jonkun järjestön koossapysymisestä (NATO ja Kreikka/Turkki). Välitystyö voidaan institutionalisoida kansainvälisissä järjestöissä, niin että ammattivälittäjät ovat aina käytettävissä (kuten YK-järjestelmään kuuluvassa Maailman kauppajärjestössä).

7. Sovittelu (conciliation). Normaalisti suorittajana on sovittelulautakunta, jossa voi olla esim. kolme tai viisi jäsentä, osin osapuolten nimeämiä. Lautakunta kuulee osapuolia ja laatii omat menettelysääntönsä. Se voi myös kuulla todistajia ja kerätä aineistoa muilla tavoin, esim. vierailemalla riidan kohteena olevalla alueella. Lopuksi lautakunnalta tulee muodollinen raportti ja ratkaisuehdotus, joka ei kuitenkaan sido osapuolia.

8. Rauhanturvatoiminta (peacekeeping). Tätä on pidettävä kiistan poliittista selvittämistä täydentävänä ja helpottavana keinona. Ideana on siis yhdistelmä peacekeeping/peace-making. Jos poliittista edistymistä ei tapahdu, rauhanturvatoiminta on usein ainakin jäädyttänyt tilanteen ja jäänyt eräänlaiseksi ratkaisun korvikkeeksi (Lähi-itä, Kypros). Nykyisin se on usein osa laajempaa kriisinhallintaa, missä voi olla monia komponentteja samanaikaisesti.

9. Humanitaarinen apu. Avun antaminen voi edistää ratkaisun löytämistä ja ainakin edistää yleistilanteen normalisointia. Mikäli kyseessä on nimenomaan pakolaistoiminta, myös pakolaisten kotiuttaminen voi olla tärkeä osa kiistan selvittelyä.

10.Välitystuomiomenettely (arbitration). Tämä oli hyvin suosittu 1900-luvun alussa, perustuen joko pysyviin tai erillisiin jotakin kiistaa varten tehtyihin sopimuksiin. Seurauksena on osapuolia sitova ratkaisu. Osapuolet pystyvät vaikuttamaan proseduuriin jo lähtökohtaisesti, sillä niillä on oikeus määrätä omat jäsenensä välitystuomioistuimeen. Pysyvä välitystuomioistuin (Permanent Court of Arbitration) perustettiin jo Haagin konferensseissa 1899 ja 1907 ja tarkoittaa käytännössä luetteloa henkilöistä, jotka ovat käytettävissä välitystuomareiksi. Jokaisesta tapauksesta tehdään osapuolten välillä sopimus, joka on pohjana välitystuomioistuimen työlle. Se soveltuu lähinnä hyvin säädeltyjen kriisien ratkaisuun (esim. pienet rajakiistat), joissa on kyse oikeudellisten normien soveltamisesta.

11.Tuomioistuinmenettely (judicial settlement). YK:n pääelimiin kuuluvalla Kansainvälisellä tuomioistuimella on huomattava arvovalta. Tuomioistuin käsittelee vain valtioiden välisiä oikeudellisia kiistoja, ja se voi antaa sekä neuvoa antavia lausuntoja (advisory opinions), usein YK:n elinten pyynnöstä, että sitovia tuomioita. Valtiosopimuksissa on usein määräyksiä, joiden mukaan kiistat sopimuksen tulkinnasta on ratkaistava Kansainvälisessä tuomioistuimessa (yhden osapuolen tai kaikkien kiistan osapuolten pyynnöstä), mutta valtiot voivat antaa etukäteen ilmoituksia siitä, että ne pitävät tuomioistuinta pätevänä ratkaisemaan tietyn tyyppisiä asioita. Nämä ilmoitukset voidaan antaa ehdottomina tai sillä ehdolla, että myös vastapuoli on sellaisen antanut. Kansainvälinen tuomioistuin on siis käytettävissä, mutta se on jäänyt jonkin verran alityöllistetyksi. Muita tuomioistuimia ovat esim. Kansainvälinen merioikeustuomioistuin, EU:n tuomioistuin sekä aivan eri kategoriaan kuuluvat kansainväliset rikostuomioistuimet, joissa käsitellään yksilöiden tekemiä rikkomuksia.

12.Turvautuminen alueelliseen elimeen tai järjestelyyn (resort to regional agencies or arrangements). Tämä ylimalkainen viittaus YK:n peruskirjan VI luvun alussa viittaa käytännössä sellaisiin aluejärjestöihin kuin Afrikan valtioiden ja Amerikan valtioiden järjestöihin (AU ja OAS), Arabiliittoon ja ETY-järjestöön, joilla kaikilla on omat elimensä ja käytäntönsä. Operatiivista työtä kolmantena osapuolena kriisinhallinnan puolesta tekevät nykymaailmassa monet järjestöt YK:n lisäksi: ETYJ, EU, EN, muiden maanosien alueelliset järjestöt. Tarkoitus on ainakin suurelta osalta ehkäisevä.