Monimuotoistunut rauhanturvaaminen

Rauhanturvaamiseen voi liittyä seuraavia kriisinhallintatoimia:

  • Sisällissotien osapuolten riisuminen aseista
  • Laittomien aseiden kerääminen väestöltä
  • Sotarikollisten kiinniottaminen
  • Miinanraivaus
  • Humanitaarisen avun toimitusten suojaaminen

Lisää aiheesta

YK: n rauhanturvaaminen on yli 70 vuoden olemassaolonsa aikana kehittynyt merkittävästi kansainvälisen kriisinhallinnan välineenä. Se on osoittautunut olennaiseksi välineeksi maailmanlaajuisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Parhaillaan (2020) on käynnissä 14 rauhanturvaoperaatiota.

Viime vuosina haasteina ovat olleet yhä vaikeammat olosuhteet sekä monimutkaisemmat poliittiset, taloudelliset, ja osapuoliin liittyvät asetelmat. YK:n toiminta ei ole kyennyt reagoimaan muuttuneiden vaatimusten mukaisesti. Mandaatin toteuttamista haittaavat hidas reagointi, joskus byrokraattinen mikrohallinto, luottamuksen puute jäsenvaltioiden sekä YK:n henkilöstön keskuudessa, mandaattien riittämättömät resurssit sekä toiminnan avoimuuden vähäisyys.

Toiminnat rauhanturvaamisen puolesta (Action for Peacekeeping, A4P) 2018

Rauhanturvaaminen on yksi tehokkaimmista YK:n käytettävissä olevista keinoista kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämisessä ja ylläpitämisessä. Rauhanturvaamisella on kuitenkin useita haasteita, jotka heikentävät operaatioiden onnistumisen mahdollisuuksia. Kiistojen osapuolten poliittiset kysymykset ovat usein ratkaisematta rauhanturvaajien ryhmittyessä alueelle. Monimutkaiset uhat aiheuttavat rauhanturvaajien kuolemantapausten ja loukkaantumisten lisääntymistä. Operaatioilla on myös ollut haasteita suojeluvaltuuksien täyttämisessä, pitkäaikaisen ja kestävän rauhan edistämisessä sekä johdonmukaisuuden saavuttamisessa muiden alueella olevien toimijoiden kanssa.

Vastatakseen näihin haasteisiin pääsihteeri käynnisti rauhanturvaamistoiminnan (A4P) lisätäkseen osapuolten poliittista sitoutumista rauhanturvaoperaatioihin. Pääsihteeri on kehottanut jäsenvaltioita liittymään hänen kanssaan kehittämään joukkoa yhteisesti sovittuja periaatteita ja sitoumuksia tulevaisuuden rauhanturvaoperaatioiden luomiseksi tavoitteena muodollinen sopimus vuoden 2018 loppuun mennessä. 

Uudistus 2017 Pääsihteeri António Guterres on ehdottanut uudistuksia YK:n rauhan ja turvallisuuden arkkitehtuuriin, YK: n hallintojärjestelmään ja rakenteisiin sekä YK:n kehitysjärjestelmään. Hänen perusajatuksensa rauhanoperaatioiden uudistamisessa on ollut asettaa osapuolten poliittinen asetelma ratkaisun alkuvaiheen lähtökohdaksi. Yleistavoitteena on lisätä toimijoiden yhteistä tavoitetilaa, jotta rauhan ja turvallisuuden toiminnoista, ”pilarista”, saadaan johdonmukaisempi, ketterämpi ja tehokkaampi asettamalla etusijalle ennaltaehkäisy, rauhan ylläpitäminen sekä Agenda 2030:n toteuttaminen. Laajoissa rauhanturvaoperaatioissa on toteutettu strategisia tarkasteluja, joissa on arvioitu mandaatin onnistuneen toteuttamisen edellytyksiä. Tulosten toivotaan ohjaavan turvallisuusneuvoston päätöksiä seuraavien mandaattien osalta. YK: n rauhanoperaatioita käsittelevä korkean tason riippumaton paneeli 2015 Entinen pääsihteeri Ban Ki-moon perusti YK: n rauhanoperaatioita käsittelevän korkean tason riippumattoman paneelin lokakuussa 2014 arvioimaan kattavasti YK: n rauhanoperaatioiden tilannetta sekä tulevaisuudessa avautuvia tarpeita. Johtopäätöksenä oli mm., että ”maailma muuttuu ja YK: n rauhanoperaatioiden on muututtava sen mukana, jos niiden toivotaan edelleen olevan välttämätön ja tehokas menetelmä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämisessä”. Paneeli tarkasteli laajaa joukkoa rauhanoperaatioita, mukaan lukien konfliktien muuttuvaa luonnetta, muuttuvia toimeksiantoja, YK:n diplomatiaa, rauhanrakentamisen haasteita, johto- ja hallintojärjestelyjä, suunnittelua, kumppanuuksia, ihmisoikeuksia sekä siviilien suojelua. Raportti valmistui kesäkuussa 2015.

Uusi horisontti 2009

Vuonna 2009 aloitetussa ”New Horizon” -prosessissa arvioitiin tärkeimmät poliittiset ja strategiset ongelmat, joita YK: n rauhanturvatoimet kohtaavat tänään ja tulevina vuosina. Lisäksi mietittiin mahdollisuutta elvyttää jatkuvaa vuoropuhelua sidosryhmien kanssa mahdollisista ratkaisuista sekä YK: n rauhanturvaamisen asemointia paremmin vastaamaan nykyisiä ja tulevia vaatimuksia.

Tuloksena oli ”Uusi kumppanuusohjelma”. Asiakirja jaettiin jäsenvaltioille ja rauhanturvakumppaneille. Se tuki virinnyttä vuoropuhelua, jonka tavoitteena oli luoda rauhanturvapoliittinen ohjelma, joka heijastaisi maailmanlaajuisen rauhanturvakumppanuuden sidosryhmien näkemyksiä. Aikaisempien rauhanturvauudistusten pyrkimysten pohjalta asiakirjassa korostettiin saavutuksia rauhanturvatyökalun parantamiseen sekä yksilöitiin ratkaisemattomia ja uusia ongelmia, jotka edellyttävät rauhanturvakumppanuuden huomiota.

Rauhanturvaamisen laajennus 1992

Raportissaan ”An Agenda for Peace” vuodelta 1992 silloinen pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali esitteli käsitteen ”rauhaan pakottaminen” (peace enforcement). Se perustui ajatukseen, että YK:n joukkoja haluttiin käyttää myös aselepojen varmistamiseen ja muihin tehtäviin, jotka olivat ylivoimaisia kevyesti aseistetuille rauhanturvaajille. Rauhaan pakottamiseen käytettävien YK-joukkojen olisi siis oltava vahvemmin aseistettuja ja erityisvalmennettuja vaikeampia tehtäviä varten. Sen sijaan ei olisi kyse sellaisten joukkojen käyttämisestä pakoteoperaatioissa hyökkääjää vastaan.

YK:n käytännössä ei ole omaksuttu käsitettä ”rauhaan pakottaminen” siten, kuin Boutros-Ghali oli tarkoittanut. Sen sijaan turvallisuusneuvosto on liittänyt moniin viime vuosina hyväksyttyihin joukkojen mandaatteja sisältäviin päätöslauselmiin viittauksen peruskirjan VII lukuun, joka koskee pakkokeinojen käyttöä. Näin on haluttu mahdollistaa rauhanturvajoukkojen sijoittelu jollekin alueelle myös ilman ao. valtion suostumusta (esim. Irakiin lähelle Kuwaitin rajaa vuonna 1991) tai aseiden käyttö muissakin tapauksissa kuin itsepuolustukseen (esim. siviilihenkilöstön suojeluun). Tällä tavoin annettiin turvallisuusneuvoston valtuutus niille operaatioille, joita Nato johti Bosnia-Hertsegovinan ja Kosovon alueilla (IFOR, SFOR ja KFOR).

YK:n lisäksi monet muut kansainväliset järjestöt ovat alkaneet luoda itselleen kykyä rauhanturvatoimintaa tai sitä muistuttavaa sotilaallista kriisinhallintaa varten, esimerkiksi ETYJ, EU, IVY, Nato, OAS ja eräät afrikkalaiset järjestöt. Muutamissa operaatioissa YK toimii yhteistyössä tällaisten alueellisten järjestöjen kanssa.

Viime kädessä jokaisen rauhanturvaoperaation onnistuminen riippuu kriisin osapuolten myötävaikutuksesta, selkeästä mandaatista, jäsenvaltioiden tuesta ja hyvästä suunnittelusta. YK:n pääsihteeri on pyrkinyt tehostamaan järjestön valmiutta rauhanturvaoperaatioihin keräämällä jäsenvaltioilta ennakkositoumuksia niistä voimavaroista, joita tarvittaessa voidaan luovuttaa YK:n käyttöön. YK:n sihteeristöllä on oma valmiusjoukkojärjestelynsä, johon on ilmoittautunut toistasataa jäsenvaltiota, niiden joukossa Suomi. Nämä valtiot ovat ilmoittaneet varaavansa koulutettua henkilöstöä, jota voidaan nopeasti sijoittaa rauhanturvatehtäviin.

YK:n rauhanturvaamisen määrittelyssä korostetaan seuraavia periaatteita:

  • Konfliktin osapuolten hyväksyntä rauhanturvaamistoiminnalle
  • Puolueettomuus
  • Voimankäytön rajoittaminen itsepuolustukseen ja tehtävän suorituksen vaatimaan välttämättömään tarpeeseen

Nykyisin rauhanturvaoperaatioissa pyritään kaikki sotilaalliset ja siviilitoimijat saamaan yhtenäisen johdon alaisiksi sekä toimimaan yhtenäisen tilannekuvan pohjalta, jolloin voidaan puhua kokonaisvaltaisesta, laaja-alaisesta tai integroidusta rauhanturvaamisesta.

Lähteitä ja linkkejä

YK:n rauhanturvaamisen yleiskuvaus:
https://peacekeeping.un.org/en

Rauhanturvaamisen määrittely YK:ssa:
https://peacekeeping.un.org/en/what-is-peacekeeping

YK:n rauhanturvaoperaatiot:
https://peacekeeping.un.org/en/where-we-operate

Brahimin raportti:
http://www.unric.org/html/finnish/pkpngfaq/q3.htm

Rauhanturvaamisen kehittyminen (Suomen kannalta):
http://www.yk.fi/node/473