Sudan

Sudanin sijainti tuo maalle geostrategista merkitystä, koska iso maa ulottuu Afrikan sarven alueelta Pohjois-Afrikkaan. Se on Punaisenmeren rannikkovaltio, ja sillä on historiallinen asema siltana Pohjois-Saharan ja muun Afrikan välillä.

Sudanin toinen sisällissota päättyi vuonna 2005 rauhansopimukseen kapinaliikkeen ja maan hallituksen välillä. Sopimuksen tavoitteena oli kehittää demokraattista hallintoa ja jakaa öljytuloja tasapuolisesti. Se asetti myös aikataulun kansanäänestykselle Etelä-Sudanin itsenäisyydestä.

Vuonna 2019 Sudanin pitkäaikainen presidentti Omar al-Bashir kaadettiin sotilasvallankaappauksessa. Maata hallitsevan neuvoston tavoitteena on ohjata maata kohti demokraattisia vaaleja vuonna 2022, mutta poliittinen levottomuus ja siihen liittyvät aseellisten ryhmien väliset konfliktit ovat jatkuneet.

Sudanin monimutkaisen kriisin taustalla on konflikteja, poliittista epävakautta, hitaita ja äkillisiä katastrofeja sekä heikko talous. Yli 9 miljoonaa sudanilaista on humanitaarisen avun tarpeessa. Kriisi on synnyttänyt elintarvikepulaa, aliravitsemusta ja peruspalveluiden, erityisesti terveyspalveluiden ja lääkkeiden puutetta. Yli 2 miljoonaa ihmistä on maan sisäisinä pakolaisina. Lisäksi maassa on yli miljoona pakolaista naapurimaista, suurin osa Etelä-Sudanista. Sudan on myös keskeinen kauttakulkureitti Afrikan sarvesta Eurooppaan pyrkiville pakolaisille.

Darfurin alueella Lounais-Sudanissa alkoi aseellinen konflikti 2003, kun kaksi kapinallisryhmää (Sudanin vapautusliike, SLM ja Oikeuden ja tasa-arvon liike, JEM) alkoi taistella Sudanin hallitusta vastaan syyttäen sitä ei-arabiväestön sortamisesta. Hallitus vastasi hyökkäämällä Darfurin ei-arabeja vastaan. Tämä johti satojentuhansien siviilien kuolemaan, ja Kansainvälinen rikostuomioistuin asetti presidentin Omar al-Bashirin syytteeseen kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Miljoonia ihmisiä pakeni pakolaisleireille tai rajan yli Tšadiin aiheuttaen siellä humanitaarisen kriisin.

Sudanin hallituksen ja kapinaliikkeen rauhansopimuksen (2005) jälkeen YK perusti UNMIS-rauhanturvaoperaation turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1590 maaliskuussa 2005. Tehtävänä oli rauhansopimuksen täytäntöönpanon tukeminen, humanitaarinen apu ja ihmisoikeuksien suojaaminen sekä Afrikan unionin (AU) Sudan-operaation (AMIS) tukeminen. YK-operaation toimikausi päättyi 2011.

AMIS ei kyennyt hillitsemään Darfurin väkivaltaa tehokkaasti. Vuonna 2007 AMIS korvattiin AU:n ja YK:n yhteisellä UNAMID-operaatiolla YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1769 mukaisesti. Tavoitteena oli tuoda vakautta sodan runtelemalle Darfurin alueelle rauhanneuvottelujen jatkuessa. UNAMID oli ensimmäinen YK: n ja AU: n yhteinen joukko. Sen vahvuus oli suurimmillaan lähes 20 000. YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen mukaan operaatio puretaan kesäkuun loppuun 2021 mennessä.

Abyein alue on pieni alue Etelä-Sudanin ja Sudanin rajalla. Sudanin toisen sisällissodan jälkeisessä rauhansopimuksessa (2004) Abyein alueen määrättiin väliaikaisesti Etelä-Sudanin Sudanin yhteisomistukseen. YK perusti Abyeihin väliaikaiset turvallisuusjoukot (UNISFA) turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1990 kesäkuussa 2011. Etiopia on vuodesta 2018 lähtien ainoa joukkojen luovuttaja.

Etelä-Sudan

Sudanin ensimmäisen sisällissodan jälkeen muodostettiin vuonna 1972 Etelä-Sudanin autonominen alue, mutta se oli voimassa vain vuoteen 1983. Sudanin toisen sisällissodan jälkeen 2005 Sudanin eteläosan autonomia palautettiin ja alueelle muodostettiin Etelä-Sudanin autonominen hallitus. Tammikuussa 2011 järjestetyssä kansanäänestyksessä 98,83 % alueen väestöstä kannatti itsenäisyyttä, ja samana vuonna perustettiin itsenäinen Etelä-Sudanin tasavalta.

YK perusti heinäkuussa 2011 maan tukemiseksi ja siviilien suojelemiseksi UNMISS-rauhanturvaoperaation turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1996 (2011). Operaatiossa on noin 15 000 sotilasta, 1 800 poliisia ja 2 800 siviilityöntekijää. Operaatio ei sisällä Etelä-Sudanin alueen tai sen suvereniteetin suojelua.

Etelä-Sudanissa on käyty ajoittaista sisällissotaa 2013 lähtien, ja siihen liittyy laajaa etnistä väkivaltaa, ihmisoikeusloukkauksia ja joukkomurhia. Seurauksena on laajamittaista pakolaisuutta sekä maan sisällä että Sudanin ja Ugandan suuntiin. Tilannetta pahentaa elintarvikepula. YK:n mukaan 7,5 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua.

Viimeisin vuonna 2018 allekirjoitettu Etelä-Sudanin rauhansopimus on tuonut hauraan aselevon ja mahdollistanut kansallisen yhtenäisyyden siirtymäkauden hallituksen muodostamisen. Mm. maan käyttöön, luonnonvaroihin liittyvät konfliktit ja väkivalta ovat kuitenkin lisääntyneet, samoin paikallisyhteisöjen välinen väkivalta. Kaikkiaan lähes 4 miljoonaa ihmistä on joutunut pakosalle. Etelä-Sudanissa on myös yli 300 000 pakolaista Sudanista, Kongosta, Etiopiasta ja Keski-Afrikan tasavallasta.

Etiopia

Etiopian keisarin Haile Selassien pitkä hallituskausi päättyi vuonna 1974, kun Neuvostoliiton tukema sotilasvallankaappaus muutti Etiopian kansantasavallaksi. Etiopia ja Somalia kävivät 1970-luvun lopulla ns. Ogadenin sodan, jossa Somalia yritti liittää itseensä pääosin somalien asuttaman Etiopian kaakkoisosan eli Ogadenin alueen. Somalian armeija ehti vallata 90 % Ogadenista, mutta joutui vetäytymään Etiopian saatua sotilaallista apua Neuvostoliitolta, Kuubalta, Etelä-Jemeniltä, Itä-Saksalta ja Pohjois-Korealta.

Ns. Tigrayn kansojen vapautusrintama (TPLF) ja muut oppositioliikkeet onnistuivat kaatamaan Etiopian hallituksen vuonna 1991. Perustettu siirtymäkauden hallitus järjesti ensimmäiset vapaat vaalit vuonna 1995.

Etiopian hallituksen ja Tigrayn alueen valtaryhmän TPLF:n väliset poliittiset kiistat kärjistyivät marraskuussa 2020 Etiopian armeijan ja TPLF:lle uskollisten joukkojen yhteenotoiksi. Ne ovat herättäneet pelkoa laajemmasta sodasta. Syntyneessä kriisissä on pidetty mahdollisena jopa Tigrayn alueen irtautumista Etiopiasta.

Eritrea

Eritrea yhdistettiin Etiopiaan liittovaltioon YK:n päätöslauselmalla 390A (V) joulukuussa 1950. Vuonna 1958 Eritreassa perustettiin​​ vapautusliike (ELM). Se koostui pääosin eritrealaisista opiskelijoista, ammattityöläisistä ja älymystöstä, ja se suunnitteli salaisia poliittisia vastatoimia Etiopian keskittämispolitiikalle. Vuonna 1961 Eritrean vapautusrintama (ELF) aloitti aseellisen taistelun. Eritrean itsenäisyyssota jatkui vuoteen 1991 asti, jolloin ELF: n seuraaja Eritrean kansan vapautusrintama (EPLF) voitti Etiopian joukot Eritreassa ja auttoi Etiopian kapinallisjoukkojen koalitiota ottamaan haltuunsa Etiopian pääkaupungin Addis Abeban. YK:n valvoman kansanäänestyksen jälkeen Eritrea julistautui itsenäiseksi ja sai kansainvälisen tunnustuksen vuonna 1993. EPLF omaksui kansallismielisen linjan ja kielsi uuden poliittisen toiminnan. Maassa ei ole sen jälkeen ollut vaaleja.

Etiopian ja Eritrean välillä käytiin rajakiistoista alkanut sota 1998–2000. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1312 heinäkuussa 2000 Eritreaan perustettiin 25 kilometrin väliaikainen turvavyöhyke ja sitä partioimaan rauhanturvaoperaatio (UNMEE). Molemmat hallitukset allekirjoittivat rauhansopimuksen joulukuussa 2000, mutta lopullinen rauha sovittiin vasta vuonna 2018. UNMEE-operaatio päättyi vuonna 2008. Operaatiossa oli koko ajan myös suomalaisia esikuntaupseereita ja sotilastarkkailijoita sekä osan aikaa komppania.

Sodan kuluessa Etiopian joukot etenivät Eritreaan ja saivat hallintaansa koko kiistanalaisen raja-alueen. Haagin kansainvälisen komission päätöksen mukaan Eritrea rikkoi kansainvälistä oikeutta ja aloitti sodan.

YK: n perustama Eritrea-Etiopia-rajakomissio päätti suurimman osan kiistanalaisista alueista kuuluvan Eritreaan. Etiopia kuitenkin miehittää edelleen osaa kiistanalaisista alueista.

Somalia – Afrikan sarven intressien ja klaanien taistelutanner

Somalia itsenäistyi, kun entiset Britannian Somalimaa ja Italian Somalimaa yhdistettiin YK:n hyväksymän valvotun yhdistymissuunnitelman päätteeksi vuonna 1960. Ranskan Somalimaana tunnetussa Dijboutissa päätettiin vuonna 1958 kansanäänestyksellä pysymisestä assosiaatiossa Ranskan kanssa. Djibouti itsenäistyi vuonna 1977.

Somalian etniset ryhmät/klaanit 1977. Lähde: commons.wikimedia.org, By CIA – Public Domain

Somalian asevoimat kaappasivat vallan 1969, ja maa liittyi Arabiliigaan (AL) vuonna 1974. Heinäkuussa 1977 alkoi ns. Ogadenin sota Etiopian kanssa. Etiopian kommunistisen hallinnon avuksi tuli Neuvostoliiton, Kuuban interventio, mm. 20 000 kuubalaista sotilasta tuhansia venäläisiä neuvonantajia. Somalian joukot joutuivat vetäytymään Ogadenista. Tämä kokemus lähensi Somalian suhteita Yhdysvaltoihin.

Kylmän sodan loppuvaiheessa Somalian strateginen merkitys väheni. Hallinto heikkeni ja muuttui yhä totalitaarisemmaksi, ja maassa syntyi Etiopian kannustamia kapinaliikkeitä, mikä johti lopulta sisällissotaan. Siihen liittyi maan pohjoisosassa Isaaqissa valtion tukema siviilien verilöyly vuosina 1987–1989. Siviilejä kuoli eri lähteiden mukaan 50 000–100 000, ja 500 000 ihmistä pakeni Etiopiaan. Tätä pidettiin yhtenä Afrikan nopeimmista ja suurimmista pakolaisliikkeistä, ja se johti maailman suurimman pakolaisleirin perustamiseen 1988. Lisäksi 400 000 ihmistä joutui siirtymään kotiseuduiltaan muualle maahan.

Joulukuussa 1992 alkoi YK:n valtuuttama, Yhdysvaltojen johtama 37 000 sotilaan rauhanturvaoperaatio (UNITAF), jota seurasi keväällä 1993 30 000 hengen YK-operaatio UNOSOM II. Paikallisten ryhmittymien ja rauhanturvaajien välillä käytiin taisteluja mm. Mogadishussa. Rauhanturvaoperaatio lopetettiin keväällä 1995 sen kärsittyä merkittäviä tappioita. Vuonna 2000 valittiin siirtymäkauden presidentti ohjamaan ja johtamaan uutta väliaikaista hallintoa ja siirtymäkautta, joka kesti vuoteen 2012.

Vuonna 2006 islamistinen järjestö valtasi suuren osan maan eteläosaa ja otti käyttöön islamilaisen sharia-lain. Radikaaleimmat osat kuten Al-Shabaab, jatkoivat kapinaa hallitusta ja Etiopian armeijan läsnäoloa hallitusta vastaan. Somalian koalitiohallitus aloitti Afrikan unionin (AU) joukkojen avulla helmikuussa 2009 vastahyökkäyksen saadakseen maan eteläosan hallintaansa.

Somalia on edelleen kriittisessä tilanteessa. Al-Qaidan ”franchising” Al-Shabaab jatkaa hyökkäyksiään sekä kaupungeissa että maaseudulla. Ulkoiset toimijat kilpailevat vaikutusvallasta, ja klaanien konfliktit jatkuvat. Seuraavat vaalit ovat 2021. Somaliassa 5,2 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua, ja maassa on myös suuri määrä sisäisiä pakolaisia. Yli 3,6 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan konfliktien, turvattomuuden, pakotettujen häätöjen, kuivuuden ja tulvien takia. Tärkeää perusterveydenhuoltoa ei ole suurelta osin saatavilla. Arviolta 3,2 miljoonaa ihmistä tarvitsee suojelua. Elintarviketurva ja ravitsemustilanne heikkenee etenkin Pohjois- ja Keski-Somaliassa. COVID-19: n, kausittaisten tulvien ja aavikon heinäsirkkojen taloudelliset vaikutukset lisäävät elintarvikkeiden puutetilaa.