Armenia

• Pinta-ala 29 743 km² (Suomen Kainuun maakunta noin 20 200 km²)
• Asukkaita hieman vajaa 3 miljoonaa (2023 arvio)
• Pääkaupunki Jerevan
• BKT lähes 40 mrd USD (2021 arvio) (ostovoimapariteetilla korjattu, PPP)
• BKT/capita 13 300 USD (2021 arvio, PPP)

Azerbaidžan

• Pinta-ala 86 600 km² (Suomen Lapin maakunta noin 92 700 km²)
• Asukkaita lähes 10,5 miljoonaa (2023 arvio)
• Pääkaupunki Baku
• BKT runsas 146 mrd USD (2021 arvio) (ostovoimapariteetilla korjattu, PPP)
• BKT/capita 14 000 USD (2021 arvio, PPP)

Georgia

• Pinta-ala 69 700 km² (Suomen maakunnat Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala yhteensä noin 75 000 km²)
• Asukkaita hieman vajaa 5 miljoonaa (2023 arvio)
• Pääkaupunki Tbilisi
• BKT 57,5 mrd USD (2021 arvio) (ostovoimapariteetilla korjattu, PPP)
• BKT/capita 11 400 USD (2021 arvio, PPP)

Armenia on parlamentaarinen tasavalta, jossa valtauskonto on kristinusko. Se on itsenäistymisestään lähtien ollut poliittisesti kohtuullisen vakaa. Huonot suhteet Azerbaidžaniin (Vuoristo-Karabahin sodat) ja Turkkiin (armenialaisten kansanmurha ottomaanien aikaan) ovat aiheuttaneet jännitteitä. Armenia kuuluu sekä Euraasian talousunioniin (EAEU) että Kollektiivisen turvallisuussopimuksen järjestöön (CSTO), joita yleisesti pidetään Venäjän vaikutusvallan välikappaleina. Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee erillään muusta maasta Armenian alueella samaan tapaan kuin Vuoristo-Karabah sijaitsee Azerbaidžanin alueella.

Azerbaidžan on presidentillinen tasavalta, jota monessa yhteydessä on nimitetty jopa diktatuuriksi. Valtauskonto on islam. Jo neuvostoaikana maassa vaikuttanut Heydar Alijev valittiin toiseksi presidentiksi vuonna 1993 ja hän oli vallassa 10 vuotta, jonka jälkeen presidenttinä on toiminut hänen poikansa Ilham Alijev. Presidentin valtakausien määrän rajoitus on poistettu. Poliittisesti maa on ollut melko vakaa.

Georgia on parlamentaarinen tasavalta, jossa valtauskonto on ortodoksisuus. Georgian itsenäistymisen alkuvuosia hallitsi voimakas kamppailu eri valtaryhmittymien välillä. Samalla Etelä-Ossetian ja Abhasian maakunnat irtautuivat keskushallinnon johdosta sisällissodassa. Vuoden 2003 vilpillisinä pidettyjen vaalien jälkeen puhkesi niin sanottu ruusuvallankumous, ja Saakašvili valittiin presidentiksi. Tästä alkoi Georgian voimakas länsisuuntaus ja pyrkimys lopulta sekä EU:n ja Naton jäseneksi. Vuonna 2008 Georgia ajautui lyhyeen sotaan Venäjän kanssa. Saakašvili joutui luopumaan vallasta 2013. Poliittiset epävakaudet ovat jatkuneet näihin päiviin saakka, ja keväällä 2023 järjestettiinkin laajoja mielenosoituksia hallinnon kaavailemia, kansalaisten mielestä perusoikeuksia rajoittavia, lakiesityksiä vastaan. Nimellisesti Georgian länsisuuntautuneisuus on edelleen voimassa, mutta aktiiviset toimet sen ajamiseksi ovat heikentyneet.

Talouden osalta Armenia voidaan lukea vaatimattomasti menestyvien valtioiden joukkoon, Georgia hieman ylemmäs, ja öljytulojensa takia Azerbaidžan on kolmikosta selkeästi menestynein. Maiden bruttokansantuotteiden sijoitukset maailmanlistalla ovat Azerbaidžanin 80. sijasta Armenian 122. sijaan. Erityisesti länsisuuntautumisen myötä Georgian kauppasuhteet heikkenivät Venäjään ja useita tuotteita joutui Venäjällä tuontikieltoon ja lentoliikennekin katkaistiin.

Alueen kriisit

Etelä-Kaukasian valtioilla on ollut pitkäaikaisia konflikteja. Azerbaidžanin sisällä olevan Vuoristo-Karabahin (Nagorno-Karabah) alueen armenialaisseparatismi johti Azerbaidžanin ja separatisteja tukeneen Armenian väliseen sotaan vuosina 1993–94. Sodassa Armenia valtasi joitain Azerbaidžanin alueita. Venäjän välityksellä aikaansaatu tulitauko rauhoitti tilannetta, mutta konflikti jäi kytemään ja on aika ajoin kärjistynyt aseellisiksi yhteenotoiksi.

Syksyllä 2020 syttyi uusi sota Turkin tukeman Azerbaidžanin ja Venäjän liittolaisen Armenian välillä. Azerbaidžanin joukot etenivät pitkälle Vuoristo-Karabahin alueelle. Muutaman kuukauden taistelujen jälkeen saatiin tulitauko Venäjän välityksellä, ja Venäjä on lähettänyt joukkojaan valvomaan tulitaukoa. Vuoristo-Karabahin armenialaisalueet jäivät pääosin ennalleen, mutta Azerbaidžan sai vallattua takaisin pääosan edellisessä sodassa menettäneistään alueista. Molempien osapuolten asevoimien tappiot olivat useita tuhansia kaatuneita ja haavoittuneita. Siviilitappiot olivat satoja.

Vuoristo-Karabahin kriisi on jatkunut myös saavutetun tulitauon jälkeen. Toukokuusta 2021 alkaen on käyty ajoittaisia taisteluita, ”rajakahakoita”, joista pahimmissa, syyskuussa 2022 kuoli noin 50 sotilasta molemmilta osapuolilta. Joulukuussa 2022 azerbaidžanilaiset aloittivat Vuoristo-Karabahin saarron sulkemalla ainoan sinne Armeniasta johtavan tien. Saartoon on liittynyt myös sähkön, kaasun ja kiinteiden internetkaapeleiden katkomisia. Saarto on johtanut alueen humanitaarisen tilanteen heikkenemiseen. Tilanne on edelleen ratkaisematta.

Georgian sisällissodan aika irtautuneet maakunnat Abhasia ja Etelä-Ossetia olivat niin sanottu jäätynyt konflikti ex-Neuvostoliiton alueella. Kriisi kuumeni elokuussa 2008 lyhyeksi sodaksi Etelä-Ossetiassa Venäjän ja Georgian välille. Sotaa käytiin vähäisessä määrin myös Abhasiassa ja Georgian rannikolla Mustallamerellä. Venäjälle voitokkaan sodan jälkeen se tunnusti Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyydet. Sodan tappioista on hyvin ristiriitaista tietoa, mutta lyhyen keston takia osapuolten tappiot jäivät todennäköisesti muutamiin satoihin.

Alueen asevoimat

Armenian asevoimien päätehtävänä on valtiollisen alueellisen yhtenäisyyden turvaaminen. Armeniassa on suunnitelma siirtyä asevelvollisuuspohjasta ammattiarmeijaan, mutta ilman selkeää aikataulua. Kansallisessa turvallisuusstrategiassa Azerbaidžan nostetaan pääuhkaksi. Kalustohankintoja on aloitettu Intian kanssa, mutta pääsääntöisesti Armenia on riippuvainen Venäjästä sekä nykykaluston ylläpidossa että uudishankkeissa.

Asevoimien vahvuus on noin 43 000, joista maavoimissa 40 000 sekä ilmavoimissa ja ilmapuolustuksessa 3 000. Asevelvollisuusaika on 24 kuukautta. Asevoimien henkilöstöstä noin puolet on ammattilaisia ja puolet varusmiehiä. Reservissä on noin 210 000 sotilasta, mutta hallitun järjestelmän olemassaolosta ei ole varmuutta.

Venäjällä on sotilastukikohta Armeniassa. Sen vahvuus on noin 3 000 sotilasta.

Vuoristo-Karabahissa on myös omat asevoimat, ja niiden vahvuuden arvioidaan olevan noin 20 000 sotilasta.

Vuoristo-Karabahin tulitaukoa Armenian ja Azerbaidžanin välillä on valvomassa noin 2 000 Venäjän sotilasta.

Azerbaidžanin asevoimien päätehtävä on maan alueellinen puolustus. Perinteisesti Venäjään kalustonsa osalta nojannut Azerbaidžan on kääntänyt politiikkaansa vahvasti Turkin suuntaan ja aloittanut kalustohankintoja myös Israelista ja Pakistanista. Maalla on Turkin kanssa kahdenvälinen, vuonna 2002 ratifioitu puolustussopimus.

Asevoimien vahvuus on noin 64 000, joista maavoimissa 44 500, ilmavoimissa ja ilmapuolustuksessa 8 600 ja merivoimissa 1 700 sekä muissa erillisjoukoissa 9 100. Varusmiespalvelusaika on 18 kuukautta. Reservissä on noin 300 000 sotilasta, mutta hallitun järjestelmän olemassaolosta ei ole varmuutta.

Georgian puolustusvoimien tehtävinä on itsenäisyyden ja alueellisen yhtenäisyyden suojaaminen sekä kansainvälisten sopimusten täyttäminen. Georgialla on jo lähes 20 vuoden ajan ollut vahva poliittinen suuntautuminen länteen, ja uusimman kehittämisohjelman mukaan tavoitteena on saavuttaa Nato-yhteensopivuus yhdeksälle jalkaväkipataljoonalle. Maalla on myös merkittävää harjoitustoimintaa Naton rauhankumppanuuden puitteissa.

Asevoimien vahvuus on noin 22 000, joista maavoimissa 19 000, ilmavoimissa ja ilmapuolustuksessa 1300 sekä kansalliskaartissa 1 600. Merivoimien tehtäviä hoitaa sisäministeriön rajavartiolaitoksen alainen rannikkovartiosto. Rajavartiolaitoksen vahvuus on noin 5 500. Asevelvollisuus palautettiin vuonna 2017 ja kestää 12 kuukautta. Reservin koko on noin 140 000 sotilasta, mutta sen varustuksen arvioidaan olevan sangen heikko.