Naton sotilaspoliittinen kehitys

Naton tavoitteiden ja toiminnan muuttuminen Kylmän sodan jälkeen

  • 1991 alkaen ei nimettyä vihollista, 2022 Venäjä ”merkittävin uhka Nato-maiden turvallisuudelle”
  • 1994 PfP-rauhankumppanuusohjelma yhteistyötä varten Naton ulkopuolisten maiden kanssa
  • 1997 Naton ja Venäjän keskinäisiä suhteita määrittävä perussopimus (Founding Act)
  • jäsenmäärän kasvaminen 31:een (kylmän sodan aikana 16)
  • toiminnan suuntaaminen kriisinhallintaan (mm. Afganistanissa 2003–2021), terrorismin torjuntaan ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen, 2014 lähtien jälleen painopiste jäsenmaiden alueen puolustamiseen
  • keskustelu liittokunnan sisäisestä ”taakanjaosta” etenkin puolustusmenojen osalta
  • Nato-maiden yhteenlasketut sotilasmenot noin 70 % koko maailman sotilasmenoista

Vuodesta 2014 alkaen Naton toiminnallinen painopiste on palannut omille alueilleen Eurooppaan ja Pohjois-Atlantille, mutta liittokunnalla on yhä alueensa ulkopuolisia tuki- ja kriisinhallintatehtäviä.

Noin 20 000 sotilasta osallistuu eri Naton operaatioihin ja tehtäviin ympäri maailmaa. Nato johtaa operaatioita Kosovossa ja Välimerellä. Nato tukee myös Afrikan unionia, ylläpitää Islannin, Baltian maiden ja eräiden Balkanin maiden rauhanaikaista ilmavalvontaa (Air Policing) sekä ilmapuolustuksen tukitoimia Turkissa.

Natolla on myös neuvoa-antava ja suorituskykyjä kehittävä operaatio Irakissa. Lisäksi Nato ylläpitää ja kehittää katastrofiapua, operaatiokykyjä ja osallistuu näihin tehtäviin.

Yhdysvaltojen ja monien eurooppalaisten Nato-maiden välillä on ollut erimielisyyksiä ns. taakanjaosta lähes koko Naton olemassaolon ajan. Kylmän sodan päättymisen jälkeen kaikissa Nato-maissa supistettiin puolustusmenoja voimakkaasti, ja Nato-maiden puolustusmenojen BKT-osuus oli alimmillaan keskimäärin 1,4 % vuonna 2015. Naton huippukokouksissa on 2000-luvulla päätetty sotilasmenojen tavoitetasoksi vähintään 2 % bruttokansantuotteesta, mutta sen toteuttaminen on osoittautunut vaikeaksi monissa jäsenmaissa.

Yhdysvalloissa eurooppalaisia on arvosteltu ”vapaamatkustajiksi” läntisten arvojen puolustamisessa. Viime vuosina useiden Nato-maiden puolustusmenot ovat kääntyneet kasvu-uralle, ja nykyisin noin kolmannes jäsenmaista täyttää 2 %:n vaatimuksen. Tähän on vaikuttanut myös Euroopan turvallisuustilanteen heikentyminen ja Venäjän sodankäynti Ukrainassa.