LATVIAN ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteina ovat

  • maan turvallisuuden ja valtion vakauden varmistaminen ehkäisemällä,
    paikantamalla ja torjumalla sisäisiä ja ulkoisia uhkia
  • valtion ja yhteiskunnan yhtenäisyyden ja toimintakyvyn edistäminen
  • kansainvälisen lain ja muiden normien kunnioittaminen
  • kansainvälisten järjestöjen, erityisesti YK:n, EU:n ja NATO:n, ETYJ:n ja Euroopan
    Neuvoston aseman ja toimintakyvyn vahvistaminen
  • kahdenvälinen ja monenkeskinen yhteistyö erityisesti Viron ja Liettuan,
    Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden kanssa on oleellinen osa turvallisuuspolitiikkaa.
  • Turvallisuuspoliitiikka keskittyy
  • aktiiviseen toimintaan NATO:n jäsenenä
  • EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseen
  • globaalien uhkien kuten terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen
    vastustamiseen.
  • Venäjän nähdään vaurioittavan kansainväliseen oikeuteen ja kansojen
    tasavertaisuuteen perustuvaa kansainvälistä järjestystä (Latvian kansallisen
    puolutuksen konsepti, 2016)

Lähteitä ja linkkejä

Latvian ulkoministeriö, www.mfa.gov.lv/en