Islannin ulkopolitiikka

Islannin ulkopolitiikan perustekijöitä

  • Pohjoismainen yhteistyö
  • Nato-jäsenyys
  • Puolustussopimus USA:n kanssa
  • Kalastuselinkeinon edellytysten turvaaminen

Islannin ulkoministeri Thor Thordarson ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg 2017. Kuvalähde: NATO

Lisää aiheesta

Islannin ulkopolitiikkaan vaikuttavia perustekijöitä ovat muut Pohjoismaat, Yhdysvallat ja Nato. Tärkein on ollut suhde Yhdysvaltoihin. Islanti on ollut Pohjoismaiden neuvoston jäsen sen perustamisesta (1952) alkaen.

Maan ulkopolitiikan keskeinen intressi on kalastuselinkeinon edellytysten turvaaminen. Tästä on aiheutunut myös konflikteja, joista tunnetuimpia ovat ns. turskasodat Islannin ja Britannian välillä 1960- ja 1970-luvuilla. Brittiläiset kalastajat tottuivat aikojen kuluessa tuottoisaan turskanpyyntiin Islannin rannikkovesillä. Vuosien 1952 ja 1975 välisenä aikana Islanti laajensi kalastusrajaansa useassa vaiheessa kolmesta meripeninkulmasta aina 200 meripenikulmaan saakka pyrkien tällä tavoin vähentämään ulkomaalaisten troolarien turskanpyyntiä Islannin lähivesillä.

Britannia ei näitä Islannin toimia hyväksynyt, ja brittiläisten ja islantilaisten kalastajien välillä syntyi yhä enemmän kahnauksia. Vuonna 1976 maiden välit kiristyivät, kun Islanti lähetti kalastusalusten suojaksi rannikkovartioaluksia ja Britannia jopa sota-aluksia ja ilmavoimien koneita. Näiden välisten vakavien välikohtausten vuoksi Islannin hallitus katkaisi diplomaattisuhteet Britanniaan ja uhkasi sulkea Keflavikin Nato-tukikohdan, ellei sen vaatimuksiin olisi suostuttaisi. YK:n ja Naton välityksellä käytiin sovintoneuvotteluja, joiden päätteeksi Islanti sai pitää 200 meripeninkulman kalastusrajansa ja britit joutuivat taipumaan siihen.

Kalastus on vaikuttanut Islannin politiikkaan myös Euroopan vapaakauppajärjestelyissä. Maassa on ollut laajaa vastustusta EU-jäsenyydelle, koska on pelätty, että Islanti voisi menettää määräysvaltansa aluevesiensä kalavarantoihin. Islanti haki EU:n jäsenyyttä vuonna 2009, mutta peruutti hakemuksensa 2014, kun maan hallitukseen tuli EU-vastainen puolue, joka edusti kalastuselinkeinoa ja maataloutta edustava. Islanti on kuitenkin EFTA-vapaakauppajärjestön jäsen vuodesta 1970 ja Norjan tavoin mukana vuonna 1994 voimaan tulleessa ETA-vapaakauppasopimuksessa. ETA-sopimus takaa useimmille islantilaisille kalatuotteille tullivapaan pääsyn EU:n sisämarkkinoille. Tosin Islanti joutui suostumaan siihen, että EU-maiden kalastajilla on oikeus tiettyyn vuosittaiseen saaliskiintiöön Islannin vesiltä.

Uusi Islannin ulkopolitiikkaan vaikuttava tekijä on Kiinan roolin kasvaminen arktisella alueella. Islanti avasi diplomaattisuhteet Kiinan kanssa viimeisenä Pohjoismaana vuonna 1971, mutta Kiinan suurempi kiinnostus Islantiin on alkanut vasta 2010-luvulla ja liittyy ilmaston lämpenemisen ennustettuihin seurauksiin arktisilla alueilla. Kiinan näkökulmasta Islannin sijainti tulevan ”merellisen silkkitien” arktisen haaran (Polar Silk Road) läntisessä päässä on erityisen hyödyllinen. Lisäksi kiinalaisia houkuttelevat Pohjois-Atlantin ja Jäämeren kalavarannot ja mahdolliset öljy- ja maakaasuesiintymät sekä jään peittämän pohjoisen napa-alueen piilevät resurssit. Islanti ja Kiina solmivat keskinäisen vapaakauppasopimuksen vuonna 2013 osana Kiinan bilateraalista diplomatiaa Jäämeren rannikkovaltioiden kanssa sekä taloudellista aktivismia koko Euroopan suuntaan. Kiina on tehnyt investointeja Islannin talouteen.