Puolan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan prioriteetit

  • Kotimaan puolustuskyvyn kehittäminen vastaamaan Venäjän uhkaa
  • Sotilaallisen yhteistyön lisääminen Yhdysvaltojen kanssa
  • Suhteiden tiivistäminen Naton puitteissa sekä osallistuminen sen operaatioihin
  • Terrorismin torjunta
  • Kotimaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen erityisesti teknologiasiirroilla ja yhteistuotannolla ulkomaisten yritysten kanssa

Puolustusmenot

  • Puolustusbudjetti: 11,3 mrd EUR (2020)
  • Puolustusmenojen BKT-osuus: 2 %, täyttää Naton asettaman tavoitteen
  • Puolustusbudjetti kasvanut tasaisesti 20 vuotta ja kiihtynyt 2014 alkaen

Lisää aiheesta

Presidentti on asevoimien ylipäällikkö ja nimittää pääministeriä kuultuaan Yleisesikunnan päällikön, joka toimii rauhan aikana puolustusministerin alaisuudessa asevoimien komentajana. Ulkoisen vaaran uhatessa presidentti voi määrätä sotatilan voimaan ja julistaa osittaisen tai täyden liikekannallepanon. Sodan aikana presidentti voi nimittää pääministerin esityksestä sotatoimista vastaavan ylipäällikön.

Puolassa on kansallinen turvallisuusneuvosto ja presidentinkansliassa turvallisuusvirasto. Kansallisen turvallisuusneuvoston tehtävänä on antaa presidentille turvallisuuteen liittyviä lausuntoja, lakialoitteita koskevia lausuntoja ja neuvoja puolalaisten joukkojen käytöstä ulkomaanoperaatioissa. Turvallisuus tulkitaan laajassa merkityksessä ja sisältää talouden, lainsäädännön, ympäristön, yhteiskunnallisen vakauden ja puolustuksen. Presidentti päättää turvallisuusneuvoston kokoonpanosta, ja. yleensä siihen kuuluvat parlamentin ylä- ja alahuoneen puhemiehet, pääministeri, turvallisuuden alalla toimivat ministerit ja mahdollisesti asiantuntijoita, joilla on kokemusta valtion turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Puola näkee turvallisuutensa rakentuvan neljän pilarin varaan: 1) Nato-jäsenyys, 2) EU-jäsenyys, 3) strateginen kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa, 4) alueellinen turvallisuusyhteistyö.

Kansallisessa turvallisuusstrategiassa (2020) tuodaan selkeästi esille Puolan vakavimpana uhkana Venäjän ”uusimperialistinen politiikka”. Siitä todisteita ovat Venäjän hyökkäys Georgiaan, Krimin niemimaan laiton liittäminen itseensä sekä toiminta Itä-Ukrainassa. Turvallisuusstrategiassa Venäjää syytetään hyökkäyksellisten sotilaallisten kykyjen rakentamisesta Itämeren alueella ja Kaliningradissa sekä hybridioperaatioista kuten kyber-hyökkäyksistä ja disinformaation levittämisestä länsimaiden vakauden horjuttamiseksi.

Myös Puolan puolustuskonseptiossa (2017) maan suurimmaksi uhkaksi on määritetty Venäjä. Naton koilliseen sivustaan Baltiassa kohdistuvan uhan katsotaan vaikuttaa myös Puolaan, joten Puolan puolustuskyvyn tulee vastata tätäkin uhka-arviota. Seuraavaksi suurimmiksi uhkatekijöiksi nousevat Ukrainan ja Valko-Venäjän epävakaus sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kriisit ja levottomuudet. Merkittäväksi uhaksi linjattiin myös länsimaihin kohdistuva uskontopohjainen terrorismi.

Vuoden 2016 strategisen puolustusselonteon mukaan Puolan puolustuspolitiikan tärkein asia on kotimaan puolustaminen, jonka tulee perustua asevoimien omaan suorituskykyyn. Tämän jälkeen tulee aktiivinen suhteiden vahvistaminen Nato-liittolaisiin sekä aktiivinen osallistuminen liittokunnan operaatioihin.

Strategisessa puolustusselonteossa määriteltiin Puolan asevoimien kehittämisen painopisteet vuoteen 2032 saakka. Asevoimilla tulee olla nykyaikainen ja tehokas aseistus, riittävän vahvat ja hyvin koulutetut joukot sekä koetellut ja tarkkaan määritellyt toimintamallit. Reservijoukot aiotaan varustaa vanhemmalla, mutta modernisoidulla kalustolla. Johtamisjärjestelmän tulee olla selkeä ja jokahetkisessä toimintavalmiudessa kriisien ja sodan varalta. Puola säilyttää kyvyn osallistua Naton operaatioihin ja vahvistaa yhteistoimintaa liiton kanssa.

Puolustusmenojen taso on määrätty lainsäädännössä. Minimitasoksi määrättiin aluksi 1,95 % BKT:sta, ja sittemmin rimaa on nostettu niin, että vuoden 2017 modernisointilain mukaan puolustusmenojen tulee olla vähintään 2,5 % BKT:stä vuoteen 2030 mennessä. Puolan puolustusmenot ovat yli kolminkertaistuneet 2000-luvulla.

Modernisointilaki mahdollistaa myös asevoimien vahvuuden nostamisen 200 000 sotilaaseen. Nykyisin joukkojen vahvuuden maksimi on 150 000, joka koostuu 124 000:sta aktiivipalveluksessa olevasta sotilaasta ja 20 000 sotilaan reservistä. Tuleva tavoitevahvuus sisältää noin 50 000 sotilaan aluepuolustusjoukot.

Yhdysvallat on Puolan turvallisuuspolitiikassa erikoisasemassa, koska vain sen uskotaan olevan riittävä pelote ja vastapaino voimistuvalle Venäjälle. Puolassa arvioidaan, että Länsi-Euroopan maiden halu riskeerata Venäjä-suhteensa Puolan turvallisuuden takia on rajallinen – Nato-solidaarisuudesta huolimatta. Tämä asetelma on tullut erityisen selväksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2014.

Puolan turvallisuuspolitiikan keskeisiä tavoitteita on saada maaperälleen mahdollisimman paljon Yhdysvaltojen joukkoja, jotka olemassaolollaan toimisivat pelotteena Venäjän suuntaan. Yhdysvallat onkin viime vuosina lisännyt sotilaallista harjoitustoimintaa Puolassa ja sen myötä tilapäisesti maassa olevia joukkoja. Puolassa on myös yksi Yhdysvaltojen globaalin ohjuspuolustusjärjestelmän kiinteä torjuntaohjusasema (Itämeren rannikolla). Vuonna 2018 Puola tarjoutui maksamaan Yhdysvalloille vuosittain kaksi miljardia dollaria, jos Yhdysvallat sijoittaisi panssaridivisioonan pysyvästi Puolaan. Yhdysvaltojen vähentäessä Saksassa olevia joukkojaan Puola haluaisi, että osa niistä sijoitettaisiin Puolaan.

Puola tukee myös EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja etsii alueellisia liittoutumia uhkakuvia vastaa. Näitä liittoutumia ovat mm. Weimar-yhteistyö (Puola, Saksa, Ranska) ja Visegrad-yhteistyö (Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari) sekä yhteistyöjärjestelyt Baltian maiden ja Pohjoismaiden kanssa. Itäisen Keski-Euroopan maita jakava tekijä on kuitenkin suhtautuminen Venäjän ja Saksan väliseen NordStream 2 -maakaasuputkeen, jota Puola pitää uhkana energiaturvallisuudelleen. Tšekki ja Itävalta tukevat hanketta, koska itse hyötyvät siitä. Itä-Euroopan maiden suhteet Venäjään vaihtelevat Puolan jyrkästä kielteisyydestä Unkarin läheisiin Venäjä-suhteisiin.