Ruotsin puolustusteollisuus

  • Ruotsin puolustusteollisuudella on pitkät perinteet. Nimet Bofors, Nobel, Hägglunds ja Saab ovat tunnettuja vuosien takaa.
  • Kylmän sodan aikana puolustusteollisuus varmisti Ruotsin itsenäisen puolustuskyvyn.
  • Kylmän sodan jälkeen maan puolustusteollisuuden jatkuvuus on yhä laajemmin perustunut asevientiin, joskin Ruotsin hallitus on julistanut lentokoneiden ja sukellusveneiden tuotannon merkittäväksi turvallisuusintressiksi.

Lisää aiheesta

Ruotsin puolustusteollisuuden historia alkaa maan suurvalta-ajalta 1600-luvulta, jolloin Ruotsin armeija soti menestykselliseksi Keski-Euroopassa. Edelleen tunnetut liikemerkit Åkers styckebruk ja Bofors periytyvät tykkitehtaista 1500- ja 1600-luvuilta.

Ruotsalaisen kemistin Alfred Nobelin keksiessä dynamiitin 1866 alkoi uusi nousukausi Ruotsin aseteollisuudessa. Nobelin omistama Bofors nousi ruudin ja ammusten ohella merkittäväksi tykkien ja raskaiden aseiden tuottajaksi. Näitä tuotteita toimitettiin Ruotsin puolustusvoimille ja vientimarkkinoille ennen maailmansotia ja niiden välillä sekä myös toisen maailmansodan jälkeen.

Kylmän sodan aikaan, Ruotsin pysyessä sotilasliittojen ulkopuolella, vahvan maanpuolustuksen perustana oli oma, monipuolinen puolustusteollisuus. Ruotsi valmisteli jopa oman ydinaseen kehittämistä, kunnes tuosta ohjelmasta luovuttiin vuonna 1958. Lähes kaikkien muiden asejärjestelmien osalta Ruotsi pyrki kuitenkin omavaraisuuteen, minkä takia puolustusteollisuus kasvoi mittavaksi ja suorituskykyiseksi kaikilla aloilla.

Ruotsin lentokoneteollisuus perustui vuonna 1937 toimintansa aloittaneeseen SAAB:iin (Svenska Aeroplans Aktiebolaget), merivoimien alustuotanto (sukellusveneet ml.) pääosin Kockumsiin, tykistön ja ilmatorjuntatykistön sekä ohjusten kehitys ja tuotanto Boforsiin, erikoisajoneuvojen kehitys Hägglundsiin sekä radio- ja tutkajärjestelmät Ericsoniin. Merkillepantavaa on, että kaikki yhtiöt olivat yksityisomisteisia ja/tai pörssiyhtiöitä, mutta olivat läheisessä yhteistyössä Ruotsin valtion puolustusmateriaaliviraston FMV:n kanssa, joka toimi puolustustarvikkeiden tilaajana ja kehittämisohjelmien toimeksiantajana. Vaikka Ruotsin puolustusvoimat oli teollisuuden pääasiallisin asiakas, menestyivät ruotsalaiset tuotteet myös vientimarkkinoilla.

Kylmän sodan jälkeen Ruotsin puolustusteollisuus oli suurten haasteiden edessä Ruotsin puolustusratkaisun muuttuessa radikaalisti. Kylmän sodan aikaisesta ”ruotsalaisen oman järjestelmän” periaatteesta siirryttiin päinvastaiseen periaatteeseen, jonka mukaan kaiken materiaalin tuli olla Nato-yhteensopivaa. Samalla Ruotsin puolustusvoimia supistettiin rajusti. Muutoksen myötä myös puolustusteollisuus keskittyi ja erikoistui, ja osia myös myytiin yritysjärjestelyjen myötä. Vahvan perinteensä turvin ruotsalaisilla puolustusalan tuotteilla on ollut hyvä maine ja kysyntä maailmanmarkkinoilla, myös Suomessa. Ruotsi on edelleen asukaslukuun nähden maailman suurimpia puolustustarvikkeiden viejiä. Puolustusteollisuus on myös merkittävä työnantaja. Se työllistää nykyisin enemmän väkeä kuin puolustusvoimat yhteensä. Ruotsin valtiopäivät onkin linjannut, että hävittäjälentokoneiden ja sukellusveneiden tuotannon edellytysten varmistamiseen on maalla ”merkittävä turvallisuusintressi” (ruots. ”vitalt säkerhetsintresse”).

Ruotsin puolustustarvikevienti on monesti ollut vilkkaan kansalaiskeskusten kohteena. Suhteellisen tiukka asevientilainsäädäntö estää aseiden ja tarvikkeiden myyntiä sodan osapuolille. Kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin kritisoineet aseiden vientiä maihin, joilla katsotaan olevan ”demokratiavajetta”. Valtiopäivien asiaa käsitellyt asevientiselvitysryhmä päätti kesäkuussa 2015 esittää selkeämpää vastaanottavien maiden demokraattisen tason selvitystä ennen vientiluvan myöntämistä. Selvitys sai kritiikkiä niin kansalaisliikkeiltä kuin puolustusteollisuudelta, mutta asian edellyttämä lainvalmistelu on edelleen valtiopäivien käsiteltävänä.

Lähteitä ja linkkejä