Kansainvälinen puolustusyhteistyö

Yhteistyön tavoitteita

  • mahdollistaa kansainvälinen poliittinen tuki omalle toiminnalle
  • kehittää avun antamiseen ja vastaanottamiseen tarvittavaa sotilaallista yhteensopivuutta
  • kehittää materiaalihankintojen kustannustehokkuutta
  • parantaa huoltovarmuutta
  • luoda mahdollisuuksia teolliseen sekä tutkimus- ja teknologiayhteistyöhön.

Kansainvälinen koulutus- ja harjoitusyhteistyö on osa puolustusyhteistyötä.

Lisää aiheesta

Syvimmillään kansainvälinen yhteistyö voi johtaa yhteisten suorituskykyjen kehittämiseen ja käyttämiseen. Yhteistyön pyrkimyksenä on välttää päällekkäistä työtä ja saada synergiaetuja. Näin on mahdollista saavuttaa teknologisia ja taloudellisia hyötyjä.

Kansainvälinen materiaaliyhteistyö kattaa koko materiaalin elinkaaren ja jakaantuu kahden- ja monenväliseen yhteistyöhön.

Kahdenvälinen yhteistyö perustuu eri maiden kanssa solmittuihin yhteistyöasiakirjoihin (yhteisymmärryspöytäkirja, MoU, Memorandum of Understanding). Yhteistyötä tehdään tutkimuksen, kehittämisen, tuotannon, huollon, laadunvarmistuksen ja hankinnan aloilla sekä yhteishankinnoissa ja ylläpidossa. Yhteistyöllä pyritään luomaan edellytykset poikkeusolojen sotilaalliselle huoltovarmuudelle.

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjaavat Suomen osallistumista kansainväliseen koulutus- ja harjoitusyhteistyöhön. Puolustusministeri tekee päätöksen puolustusvoimien harjoitussuunnitelman hyväksymisestä. Eduskuntaa on informoitava asiasta.