Valmiuslainsäädäntö

Valmiuslainsäädännöllä pyritään varmistamaan väestön turvallisuus ja elinmahdollisuudet sekä yhteiskunnan toimivuus poikkeusoloissa. Valmiuslainsäädäntö luo perustan yhteiskunnan turvallisuuden ylläpidolle.

  • Valmiuslailla säädetään valtioneuvoston ja muiden viranomaisten  toimivaltuuksista poikkeusoloissa.
  • Puolustustilalaki mahdollistaa valtakunnan kaikkien voimavarojen käyttämisen maanpuolustukseen.

Lisää aiheesta

Valmiuslainsäädännöllä pyritään varmistamaan väestön turvallisuus ja elinmahdollisuudet sekä yhteiskunnan toimivuus poikkeusoloissa määrittämällä etukäteen poikkeusolojen tunnusmerkistö ja niiden vaatima päätöksentekomenettely sekä viranomaisille annettavat lisätyt valtuudet.

Poikkeusoloissa tarvittavien toimivaltuuksien tulee perustua lainsäädäntöön ja olla selkeästi määritettyjä. Näin varmistetaan, että tilanteen vaatiessa voidaan ripeästi ryhtyä tilanteen vaatimiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin ja toisaalta se, etteivät toimivaltuudet olisi ylimitoitettuja eivätkä tarpeettoman laajasti kansalaisten perusoikeuksiin puuttuvia.

Perustuslain 23 §:n mukaan perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia.