Kiinalla on rajakiistoja kolmella eri alueella useamman eri valtion kanssa.

Etelä-Kiinan merellä Kiina, Vietnam, Malesia, Brunei ja Filippiinit sekä Taiwan kiistelevät Spratly- ja Paracel-saariryhmistä sekä muutamista muista pienistä alueen saarista. Kiistanalainen alue on strategisesti tärkeä, sillä sen kautta kulkee yli 80 prosenttia Japanin, Etelä-Korean, Kiinan ja Taiwanin raakaöljyn tuonnista. Lisäksi alue on kalastukselle tärkeä, ja siellä sijaitsee runsaasti hyödyntämättömiä luonnonvaroja.

Kiina vaatii lähes koko Etelä-Kiinan merta itselleen perustaen vaatimuksensa ikimuistoiseen ns. yhdeksän katkoviivan linjaan, joka on Kiinassa merkitty myös karttoihin kuvamaan Kiinan vesialueen laajuutta. Taiwanin vaatimus on sama kuin Kiinan. Vietnam sanoo hallinneensa saaria 1700-luvulta saakka ja sanoo, että Kiina on esittänyt omia vaatimuksiaan vasta 1940-luvulla. Filippiinit perustaa oman vaatimuksensa saarten läheisyyteen. Malesia ja Brunei perustavat aluevaatimuksensa YK:n merioikeusyleissopimuksen yksinomaisen talousvyöhykkeen määritelmään. Malesian alueelle jää muutamia Spratlyn saaria, mutta Brunein vaatimus ei sisällä saaria. Indonesia ei pidä itseään kiistan osapuolena, vaikka sen talousvyöhyke leikkaa Kiinan aluevaatimusta.

Haagin kansainvälinen välitystuomioistuin päätti vuonna 2017, että Kiinalla ei ole perusteita vaatia ns. yhdeksän katkoviivan rajan sisään jääviä alueita itselleen. Tuomioistuimen mukaan Kiinalla ei ole historiaan perustuvaa oikeutta saariin, joihin sen aluevaatimus perustuu. Kiina ei tunnusta eikä hyväksy tuomioistuimen päätöstä, vaan on viimeisten 10 vuoden aikana miehittänyt alueen aikaisemmin asumattomia atolleja ja rakentanut niille sotilastukikohtia. Muut alueen rantavaltiot eivät ole kyenneet estämään Kiinan toimintaa. Yhdysvallat on johdonmukaisesti kiistänyt Kiinan aluevaatimukset, ja sen merivoimat ovat osin provosoivasti käyttäneet vapaan merenkulun oikeuttaan alueella. Tämä on puolestaan johtanut Kiinan protestointiin ja joihinkin läheltä-piti-tilanteisiin.

Itä-Kiinan meren alueella Kiinalla ja Japanilla on kiista saariryhmästä, joka on kiinaksi Diaoyu ja japaniksi Senkaku. Saaret ovat Japanin hallinnassa, mutta myös Taiwan katsoo niiden kuuluvan itselleen. Kiistan alku voidaan määrittää vuonna 1895 päättyneeseen Kiinan ja Japanin sotaan, jossa Japani otti saaret haltuunsa. Japani luovutti vuonna 1951 joitakin saaria Kiinalle, mutta ei Senkaku/Diaoyu-saaria. Ne katsottiin osaksi Okinawaa, joka oli Yhdysvaltojen hallussa. Yhdysvallat palautti Okinawan Japanille vuonna 1972, jolloin myös kiistelty saariryhmä siirtyi Japanin hallintaan. Kiinan näkemyksen mukaan saaret ovat kuuluneet vuosisatoja Kiinaan. Ensimmäiset kiinalaiset tutkimukset saarista tehtiin 1400-luvun alussa, ja saaria hallittiin vuosisatoja osana Taiwania. Saaret olisi tullut palauttaa osana Taiwania. Saariryhmän alueelta on löydetty öljyä, mikä lisää alueen arvoa. Yhdysvallat tunnustaa saarten kuuluvan Japanille ja katsoo maiden välisen turvallisuussopimuksen kattavan myös näiden saarten alueen. Vuoden 2015 jälkeen saarikiista on hiljentynyt.

Kiinan ja Intian välillä on ollut rajakiistoja Kiinan kansantasavallan perustamisesta lähtien. Vaikka molemmat maat ovat pyrkineet liennyttämään tilannetta, kiistat silloin tällöin eskaloituvat paikallisiksi yhteenotoiksi. Maat pyrkivät vähentämään rajajännitettään sopimalla 2013 asevoimiensa toimista Arunachal Pradeshin ja Aksai Chinin alueella ja sen läheisyydessä. Sopimuksessa määriteltiin muun muassa joukkojen toimintaa ja yhteydenpitoa raja-alueella. Sopimuksesta huolimatta jännite ei ole poistunut. Maat ovat syyttäneet toisiaan toistuvista sopimusrikkomuksista sekä sotilaallista valmisteluista alueella, ja jännite Kiinan ja Intian välillä on kasvanut. Keväällä ja kesällä 2020 tapahtui runsaasti Kiinan ja Intian sotilaiden välisiä yhteenottoja Kashmirissa Pakongtson, Sikkimin ja Itä-Ladakhin alueella sekä Galwanin solassa. Tuliaseita ei käytetty, vaan aseina olivat nuijat, pamput ja kivet. Yhteenotot tapahtuivat muutamien kymmenien sotilaiden vahvuisten osastojen välillä. Galwanin kahakkaan osallistui lopulta jopa yhteensä 600 sotilasta, ja yhteenotoissa kuoli kymmeniä ja loukkaantui satoja sotilaita molemmin puolin.

Kiinan ja Taiwanin väliset suhteet ovat olleet vuoristoratamaiset vuodesta 1949, jolloin sisällissodan hävinnyt Kuomingtang vetäytyi Manner-Kiinasta Formosan saarelle. Tämän jälkeen Kiina ja Taiwan ovat väitelleet ja taistelleet siitä, kumpi on ”oikea” Kiina. Kiinan kansantasavallan mielestä Taiwan on kapinallinen maakunta, jonka tulee liittyä takaisin emävaltioon. Taiwanin itsenäistyminen on Kiinan mukaan ainoa asia, joka saisi Kiinan aloittamaan sodan, mutta nämä lausunnot ja niiden jyrkkyys ovat vaihdelleet vuosien mittaan. Kiinan presidentti Xi Jinping on useaan otteeseen todennut Kiinan tavoitteeksi Taiwanin liittäminen maahan rauhanomaisesti, mutta samalla korostanut Kiinan olevan tarvittaessa valmis käyttämään sotilaallista voimaa kukistaakseen Taiwanin itsenäisyyspyrkimykset. Kiinan ja Taiwanin suhteet muuttuivat jälleen kylmiksi vuonna 2016, kun Taiwaniin valittiin uusi johto, jonka Kiina katsoo olevan itsenäisyysmielinen. Kun samaan aikaan Yhdysvallat presidentti Trumpin noustua valtaan syvensi vuonna 2017 suhteitaan Taiwaniin ja lisäsi sotilaallista yhteistyötään sen kanssa, Kiina järjesti vuonna 2018 useita sotaharjoituksia Taiwanin vastaisella rannikollaan. Tilanne alueella on tämän jälkeen hitaasti, mutta tasaisesti huonontunut ja huipentui lokakuussa 2022 Yhdysvaltojen Kongressin edustajainhuoneen silloisen puhenaisen (Nancy Pelosi) vierailuun Taiwanissa. Kiina piti vierailua puuttumisena sisäisiin asioihinsa ja järjesti suuren sotaharjoituksen, jonka aikana ammuttiin useita ballistisia ohjuksia Taiwanin lähialueelle. Tilanne alueella on säilynyt jännittyneenä Kiinan lentokoneiden ja sota-alusten liikkuessa Taiwanin lähialueella.

Lue lisää valikosta Etelä-Kiinan meri (linkki).