Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa säädellään useilla dokumenteilla, joista tärkeimmät ovat:
- Perustuslaki
- Sotilasdoktriini (2014)
- Ulkopolitiikan konsepti (2023)
- Kansallisen turvallisuuden strategia (2021)
Lisäksi presidentin puheilla määritellään Venäjän turvallisuuspoliittisia linjauksia jopa enemmän kuin virallisista dokumenteista voi edes päätellä.
Kuva: Venäjän turvallisuuspolitiikan päätekijä kahden apulaisensa kanssa. Kuvalähde: Venäjän presidentinhallinnon lehdistö- ja informaatiopalvelu.
Lisää aiheesta
Kaikista virallisista asiakirjoista voidaan vetää johtopäätökset Venäjän tahtotilaan siitä, mitä Venäjä presidentin ja ulkoministerin suulla sekä virallisilla dokumenteillaan esitti ja vaati joulukuussa 2021:
- Venäjä haluaa laillisesti sitovat takuut siitä, että Nato pysyy poissa maista, jotka kuuluivat ennen osana Neuvostoliittoon eikä Nato muutenkaan laajene itään.
- Nato lopettaa ”sotilaalliset aktiviteetit” Itä-Euroopassa.
- Venäjää vaarantavia asejärjestelmiä ei tuoda vaikutusetäisyydelle Venäjästä.
Venäjän virallisten dokumenttien tulkitsemista on osin tehty taannehtivasti suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen periaatteella ”olisihan se pitänyt aavistaa, mihin näillä pyritään”. Kuitenkaan hyökkäys Georgiaan, Krimin valtaus ja sodan aloittaminen Itä-Ukrainassa eivät saaneet läntisiä poliitikkoja uskomaan Venäjän lopullisia tarkoitusperiä. Esimerkiksi Suomessa käy hyvin Ulkopoliittisen instituutin 2016 julkaisema Venäjää käsitellyt tutkimusraportti (https://www.fiia.fi/julkaisu/venajan-muuttuva-rooli-suomen-lahialueilla), jonka tarkoitusperiä epäiltiin laajasti ja joka sai osittain melko tyrmäävän vastaanoton.
Eräs venäläinen tutkimus listasi 20 vuotta kestäneen Putinin valtakauden saavutuksia ja tappioita. Niissä korostuvat ulkopolitiikan onnistumiset ja epäonnistumiset.
Saavutukset:
- maan turvallisuuden ja suvereniteetin vahvistaminen
- sotateollisen kompleksin elvyttäminen, uudet asejärjestelmät
- Venäjän geopoliittisen aseman vahvistaminen
- Krimin liittäminen Venäjään
- apu Syyrialle ja menestyksekäs osallistuminen sotatoimiin
- Venäjän auktoriteetin vahvistaminen erityisesti Lähi-idässä
- Venezuelan laillisen hallituksen tukeminen
Tappiot:
- pitkäaikainen suuntautuminen länteen, joka osoittautui tehottomaksi (Kiina on nyt tärkeämpi)
- tehoton työskentely IVY-maiden kanssa
- Ukrainan- ja Valko-Venäjän-politiikan epäonnistuminen
- Libyan luhistuminen
- Iranille toimittamatta jäänyt S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä (miljardien arvoiset asekaupat jäivät tekemättä)
- etäisyydenotto puolivirallisiin liittolaisiin, Kreikkaan, Montenegroon ja Serbiaan
- Naton itälaajenemiset 2004, 2008 ja 2017
- tukikohdan menettäminen Kuubassa ja Vietnamissa vuonna 2002
- kolmen saaren luovuttaminen Kiinalle
- useiden miljardien lainojen antaminen ilman vakuuksia: Afrikan maat 17 miljardia euroa, Irak ja Afganistan; kumpikin 10 miljardia euroa ja Kuuba 27 miljardia euroa
Mainitun tutkimuksen ulkopuolelta voidaan lisätä tappioiden listaan vuosilta 2022–2023 seuraavia asioita:
- ulkomaisten yritysten poistuminen Venäjältä
- em. yrityksiin liittyvien yrityskaappausten ja kansallistamisten mukanaan tuoma vuosien ja jopa vuosikymmenien luottamuksen menetys – Venäjälle ei kannata investoida riskien takia
- Suomen ja Ruotsin hakemukset Natoon suurella kansan tuella
- lännen kanssa käydyn maakaasu- ja öljykaupan loppuminen
- Ukrainan menetys Venäjän vaikutuspiiristä
- Venäjän asevoimien suorituskyvyn realisoituminen
Venäjä rakensi systemaattisesti viholliskuvaa Ukrainasta vähintään vuodesta 2014 alkaen, ja samalla ”vihollisleiriin” asemoitiin yhä selvemmin länsi ja varsinkin Yhdysvallat. Lännen todettiin lähes poikkeuksetta toteuttaneen vallanvaihdon Ukrainassa omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Minskin sopimuksia neuvoteltiin ja vaadittiin Ukrainaan tilanteen vakauttamiseksi. Niidenkin tarkoitusperäksi on arvioitu otteen saaminen Ukrainan valtiolliseen päätöksentekoon vähintään näiden ”kapinallistasavaltojen” kautta.
Samaan aikaan rakennettiin kuvaa Ukrainasta ”uusnatsien” pesänä, jonka hallinto kansanmurhaa venäjänkielisiä itäukrainalaisia. Mitään perustetta väitteille ei ole voitu todeta. Kulminaatiopiste oli presidentti Putin henkilökohtaiseksi kirjoitukseksi väitetty puhe ”Venäjän ja Ukrainan historiallinen yhtenäisyys”. Siinä Venäjä ja Ukraina todettiin yhdeksi kansaksi, jonka tulisi aina elää yhdessä. Artikkelin luonnehdittiin sisältävän useita historian uudelleentulkintoja sekä suoranaisia valheita, joiden todenmukaisuus paljastui viimeistään 24.2.2022.