Islannin ulkopolitiikkaan vaikuttavia perustekijöitä ovat Yhdysvallat, Nato ja muut Pohjoismaat. Tärkein on ollut suhde Yhdysvaltoihin. Islanti on ollut Pohjoismaiden neuvoston jäsen sen perustamisesta (1952) alkaen.

Kalastus on vaikuttanut Islannin politiikkaan Euroopan vapaakauppajärjestelyissä. EU-jäsenyyttä on vastustettu, koska on pelätty määräysvallan menettämistä omiin kalavarantoihin. Islanti on kuitenkin ETA-vapaakauppasopimuksessa, joka takaa useimmille islantilaisille kalatuotteille tullivapaan pääsyn EU:n sisämarkkinoille.

Kiinan kasvava rooli arktisella alueella vaikuttaa Islannin ulkopolitiikkaan. Kiinalaisia houkuttelevat avautuvat arktiset merireitit, Pohjois-Atlantin ja Jäämeren kalavarannot sekä mahdolliset öljy- ja maakaasuesiintymät. Kiina on tehnyt merkittäviä investointeja Islannin talouteen.

Islannin turvallisuuspolitiikka on muotoutunut maan strategisesti tärkeän sijainnin seurauksena. Islanti on keskellä Pohjois-Atlanttia sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisten merikuljetusyhteyksien äärellä. Tämä on vaikuttanut Islannin turvallisuuspoliittiseen asemaan toisesta maailmansodasta alkaen.

Maanpuolustukseen liittyvät asiat kuuluvat ulkoministeriön toimialaan. Islannilla ei ole sotilaallisesti järjestettyä pientä rannikkovartiostoa lukuun ottamatta omia asevoimia. Rannikkovartioston päätehtävät liittyvät merivalvontaan ja meripelastukseen. Se vastaa myös maan ilmavalvonnasta, joka on osa Naton integroitua ilmapuolustusta. Ilmavalvontaan (Iceland Air Defence System, IADS) kuuluu neljä tutka-asemaa, viestijärjestelmä sekä Keflavikissa oleva ilmavalvontakeskus (Control and Reporting Centre, CRC). Keskus välittää ilmatilannekuvaa Saksassa olevalle Naton ilmaoperaatiokeskukselle (Combined Air Operations Centre, CAOC). Islannilla on Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälinen puolustussopimus (1951). Islanti on mukana NORDEFCO-puolustusyhteistyössä kuten myös brittijohtoisessa JEF-koalitiossa (Joint Expeditionary Forces).

Yhdysvalloilla on Keflavikin lentokentällä tukikohta, josta se operoi P-8 Poseidon -merivalvontakoneita. Tutkavalvonnan lisäksi Nato ylläpitää Islannin ilmavalvontaa rotaatioperusteisesti toimivalla ilmavalvontaoperaatiolla (Air Policing). Suomi osallistui operaatioon ensimmäisen kerran aktiivisesti vuonna 2025.

Sotilasstrateginen maantiede ei muuttunut kylmän sodan jälkeen, ja Pohjois-Atlantin ns. GIUK-kapeikko (Greenland – Iceland – United Kingdom) on edelleen olemassa. Venäjä on lisännyt laivastonsa toimintaa arktisilla merialueilla ja Pohjois-Atlantilla. Kun länsimaiden ja Venäjän suhteet ovat kiristyneet, Islannin merkitys on alkanut jälleen kasvaa. Yhdysvallat on aktivoinut uudelleen 2. Laivaston, joka kylmän sodan aikana vastasi Yhdysvaltojen merivoimien toiminnasta Pohjois-Atlantilla. Yhdysvallat ja Nato vahvistavat sotilaallista valvonta- ja toimintakykyään Pohjois-Atlantilla ja Pohjois-Euroopassa, ja siihen tarvitaan taas Islantia.