Valtioneuvoston puolustusselonteko 2024
Valtioneuvosto hyväksyi puolustusministeri Antti Häkkäsen esittelystä 19.12.2024 istunnossaan valtioneuvoston puolustusselonteon annettavaksi eduskunnalle. Kyseessä on järjestyksessään kolmas ja Nato-jäsenyyden ajan ensimmäinen puolustusselonteko, jonka linjaukset ulottuvat 2030-luvulle.
Puolustusselonteon mukaan Venäjä on siirtynyt entistä avoimempaan, vaikeasti ennakoitavaan ja pitkäkestoiseen vastakkainasetteluun lännen kanssa. Venäjä muodostaa pitkäkestoisen turvallisuusuhkan Euroopalle ja Suomelle myös tulevaisuudessa. Suomelle Naton ulkorajavaltiona on tärkeää huolehtia omasta puolustuskyvystä osana liittokuntaa sekä siitä, että liittokunnan pelote ja puolustus vastaavat uhkaympäristön vaatimuksiin.
Puolustusselonteon mukaan Suomen Nato-jäsenyys on vahvistanut pelotetta. Suomen tukena on koko liittokunnan sotilaallinen voima, viime kädessä ydinpelote.