Asevoimien puolustushaarat ovat suuret ja hyvin varustetut. Tätä kuvaa se, että Yhdysvalloilla on käytännössä neljät ilmavoimat, sillä varsinaisten ilmavoimien lisäksi myös maavoimilla, merivoimilla ja merijalkaväellä on runsaasti ilmavoimaa, taistelulentokoneita ja helikoptereita. Yhdysvaltojen asevoimien käytössä olevien varojen osuus koko maailman sotilasmenoista on 40 prosentin luokkaa, mikä selittää myös niiden ylivoimaa.

Yhdysvaltojen poliittiset, turvallisuuspoliittiset ja taloudelliset intressit ovat maailmanlaajuiset, joten asevoimat on mitoitettu, suunniteltu, varustettu globaalia toimintaa varten. Asevoimille on vuosikymmenten aikana luotu massiivinen strateginen kuljetusjärjestelmä, jolla suuria joukkoja, sotavarustusta ja niiden tarvitsemaa huoltoa kyetään siirtämään nopeasti lähes minne tahansa maailmassa.

Turvallisuuspoliittisten intressiensä ajamista varten Yhdysvalloilla on pysyvästi sijoitettuja asevoimien joukkoja 750 tukikohtaan yli 80 maassa eri puolilla maailmaa liittolaisten alueilla. Ulkomailla olevien amerikkalaisjoukkojen määrät ja ryhmitykset ovat muuttuneet huomattavasti kansainvälisen politiikan muutosten seurauksena. Kylmän sodan vuosikymmeninä lännen ja Naton puolustuksen etulinja oli Saksassa, mutta on Naton laajentumisen myötä siirtynyt Itä-Eurooppaan, jonne Yhdysvallat ei kuitenkaan ole sanottavammin sijoittanut pysyviä joukkoja.

Eniten amerikkalaisia joukkoja on Japanissa (52 800 sotilasta), Saksassa (34 500), Etelä-Koreassa (22 800), Italiassa (12 500), Britanniassa (9 400), Bahrainissa (8 400), Espanjassa (3 200) Saudi-Arabiassa (3 000), Turkissa (2 400), Kuwaitissa (2 300) ja Qatarissa (2 200) ja sekä pienempiä määriä lukuisissa muissa maissa. Vaikka joukkomäärät Euroopassa ovat viime vuosina hieman kasvaneet, kokonaismäärä (yli 100 000 sotilasta) on huomattavasti pienempi kuin kylmän sodan aikana. Esimerkiksi pelkästään Saksassa oli vielä 1980-luvun lopulla yli 300 000 amerikkalaissotilasta. Läsnäolo Euroopassa osoittaa kuitenkin, että Yhdysvallat on sitoutunut Naton liittoutumisvelvoitteisiin ja transatlanttisiin turvallisuuskumppanuuksiin.

Muutoksia ulkomaille sijoitettuihin joukkoihin tehdään myös käytännön syistä. Ammattiarmeijan joukkojen pitäminen ulkomailla on kallista, koska sotilailla on usein perheensä mukanaan ja näille on järjestetty mahdollisimman hyvät olosuhteet kuten asunnot, koulut ja muut palvelut. Yhdysvallat onkin vähentänyt pysyvästi ulkomaille sijoitettuja joukkojaan. Niiden sijaan joukkoja lähetetään ulkomaille lyhytaikaisesti, ns. rotaatioperiaatteella sekä harjoittelemaan liittolaismaiden asevoimien kanssa. Tätä toimintamallia Yhdysvallat käyttää jo Pohjois- ja Itä-Euroopassa.

Yhdysvallat on vaatinut joukkojensa isäntämaita osallistumaan joukkojen ylläpitokustannuksiin, ja jotkut sijoitusmaat maksavatkin niitä, mutta Yhdysvaltojen mielestä liian vähän. Puola on ollut jopa valmis maksamaan Yhdysvalloille miljardeja saadakseen lisää amerikkalaisjoukkoja maaperälleen.

Amerikkalaisia joukkoja on myös käynnissä olevissa sodissa ja muissa sotilasoperaatioissa Lähi-idässä keskimäärin 10 000–15 000 sotilasta ja Afrikan mantereella useassa operaatiossa yhteensä noin 6 000 sotilasta. Näissä vahvuudet kuitenkin vaihtelevat suuresti tilanteen mukaan.