Vuonna 2025 julkaistun strategisen puolustusselonteon mukaan asevoimien kehittämistä jatketaan. Merkittävimmät hankkeet ovat ydinpelotteen uudistaminen, asevoimien heikon rekrytointi- ja henkilöstötilanteen korjaaminen, kaikkien puolustushaarojen materiaalin uudistaminen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen osana puolustusteollisuuden laajentamista.
Kesäkuussa 2025 Britannia ilmoitti hankkivansa 12 F-35A-hävittäjäkonetta. Koneiden hankinta liittyy pyrkimykseen palauttaa ydinaseiden käyttökyky sukellusveneiden lisäksi myös ilmavoimille.
Viime vuosien aikana asevoimat on saanut käyttöönsä uusia suorituskykyjä. Näistä merkittävimmät ovat kaksi Queen Elizabeth -luokan lentotukialusta ja ilmavoimille hankitut F-35B-hävittäjäkoneet.
Merkittävää on ilmavoimien uusien tiedustelu- ja valvontakoneiden uudistaminen sekä merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntalentokoneiden käyttöönoton eteneminen.
Maavoimien liikkuvuutta kehitetään hankkimalla uusi panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo Boxer sekä Ajax-rynnäkköpanssarivaunu. Noin 600 Boxer-vaunun toimitus käynnistettiin 2023. 600 Ajax-rynnäkköpanssarivaunun toimitukset ovat viivästyneet 2020-luvun lopulle. Lisäksi kehitetään maavoimien iskukykyä mm. tykistön ja miehittämättömien järjestelmien hankoinnoilla.