Venäjän merivoimat

Päivitetty joulukuussa 2025

  • Merisotalaivasto, ВМФ
  • Tehtävänä puolustaa Venäjän intressejä ja tukea taistelutoimintaa merialueilla
  • Vahvuus 119 000 sotilasta, mukaan lukien varusmiehet
  • Merivoimat kykenee doktriininsa mukaan:
    • ydinaseiskuihin maakohteita vastaan,
    • tuhoamaan laivastokohteita merellä ja tukikohdissa,
    • häiritsemään vihollisen yhteyksiä,
    • suojaamaan merikuljetuksia,
    • toimimaan yhteistoiminnassa maavoimien kanssa,
    • suorittamaan maihinnousuja,
    • osallistumaan maihinnousujen torjuntaan

Alla olevassa taulukossa on esitetty Venäjän merivoimien kalustotilanne. Kalustomäärät vaihtelevat eri lähteissä eivätkä aina siihen suuntaan, että venäläislähteessä olisi suurempia lukumääriä. Luokittelukaan ei ole aina täysin yksiselitteistä. Luokittelussa saman tyypin alusten välillä voi olla merkittäviä suorituskykyeroja, joten taulukko on vain suuntaa antava, tulkinta muutamien eri versioiden väliltä. Tarkastelussa on otettava huomioon, että kalusto jakautuu kylmän sodan aikaisiin, käyttöikänsä päässä oleviin aluksiin, modernisoitavaan kalustoon sekä uudisrakenteisiin (alle 20 vuotta vanhat).

Alustyyppi Lukumäärä Huom.
Lentotukialus 1 Huollossa
Raskas ydinkäyttöinen ohjusristeilijä 2 Toinen huollossa
Ohjusristeilijä 1
Hävittäjä 9–11 Neljä huollossa
Fregatti 11
Korvetti ja vastaavia 50–82 Ainakin neljä huollossa
Maihinnousualus 15–21 Seitsemän huollossa
Maihinnousuvene 26–40
Miinanraivaajia 47
Partioaluksia ja -veneitä 57–59
Ydinkäyttöinen sukellusvene ballistisin ohjuksin 10 Yksi huollossa
Ydinkäyttöinen sukellusvene risteilyohjuksin 10 Kolme huollossa
Muut ydinkäyttöiset sukellusveneet 19 Seitsemän huollossa
Diesel-käyttöiset sukellusveneet 18–25 Viisi huollossa

Lisäksi kaikilla laivastoilla sekä Kaspianmeren lippueella on omat ilmavoimat, ilmapuolustusjoukot ja meritorjuntaosat.

Alusten lisäksi merijalkaväki muodostaa merkittävän osan laivastoja. Se on tarkoitettu torjumaan maihinnousuja yhdessä laivastojen maavoimakomponentin kanssa, mutta erityisesti tekemään maihinnousuja laivastojen maihinnousualuksilla sekä tarvittaessa ”siviilistä” otettavilla kuljetus- ja rahtilaivoilla. Tästä komponentista voi katsoa tarkemmin Itämeren laivaston kokoonpanosta. Venäjän laivastoissa on yhteensä viisi merijalkaväkiprikaatia ja yksi rykmentti.

Merijalkaväen harjoitus Suomenlahdella. Kuvalähde: https://www.joint-forces.com/exercise-news/35368-russian-marines-exercise-in-gulf-of-finland)

Bal-ohjusjärjestelmä. Kuvalähde: https://www.rbth.com/science-and-tech/329600-bal-anti-ship-missile-system