Arktinen alue ja valtiot

Arktinen alue, lyhyemmin Arktis, tarkoittaa yleensä Pohjoisen napapiirin pohjoispuolista kalottialuetta, joten arktisina valtioina pidetään Napapiirin pohjoispuolelle ulottuvia maita (Venäjä, Yhdysvallat, Kanada, Norja, Tanska, Islanti, Ruotsi ja Suomi). Nämä ovat myös Arktisen neuvoston jäsenmaita. Toinen arktisen alueen määritelmä perustuu lämpötiloihin. Siinä arktisena pidetään aluetta, jossa vuoden lämpimimmän kuukauden keskilämpötila on alle +10°C. Molemmat arktisen alueen määrittelyt on merkitty oheiseen karttaan.

Turvallisuuspoliittiset kiistat eivät ole paljon koskeneet Arktista mm. alueen vaikeiden olosuhteiden vuoksi. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ilmastonmuutoksen seurauksena, koska ilmakehän lämpeneminen sulattaa arktisen alueen ikiroutaa sekä Pohjoisen jäämeren jääpeitettä. Tämän seurauksena on avautumassa uusia merireittejä kuten Koillisväylä Venäjän pohjoispuolelle ja Luoteisväylä Kanadan pohjoispuolelle. Lisäksi voidaan tulevaisuudessa saada käyttöön sellaisia luonnonvaroja kuten hiilivetyjä, mineraaleja ja kalavarantoja, joiden hyödyntäminen ei aiemmin ole ollut mahdollista tai kannattavaa. Nämä kehityskulut lisäävät globaalia kiinnostusta koko arktiseen alueeseen. Uudet taloudelliset mahdollisuudet ovat suurelta osin Venäjän alueella tai merellisellä talousvyöhykkeellä, ja se valmistautuu sotilaallisesti varmistamaan, että ne pysyvät sen valvonnassa myös tulevaisuudessa. Myös muut Jäämeren rantavaltiot lisäävät sotilaallisia suorituskykyjään omilla arktisilla alueillaan.

Yli 60 % koko arktisen alueen maapinta-alasta kuuluu Venäjään, ja yli 80 % arktisen alueen väestöstä asuu Venäjällä. Kanadan pinta-alasta lähes 40 % on Napapiirin pohjoispuolella, mutta Kanadan väestöstä vain 120 000 asuu siellä. Yhdysvallat on arktinen valtio Alaskan ansiosta ja vasta vuodesta 1867 alkaen, jolloin Yhdysvallat osti Alaskan Venäjältä. Yhdysvalloissa arktisen alueen merkitys on ollut pieni verrattuna muihin arktisiin valtioihin. Myös Yhdysvalloissa on huomattu, että arktinen alue on tulossa tärkeämmäksi ilmastonmuutoksen takia.

Suomi, Ruotsi ja Norja ovat luonnostaan arktisia valtioita, koska huomattava osa niiden alueesta on Napapiirin pohjoispuolella. Islannista vain saaren pohjoisin kärki ja merialue ulottuvat Napapiirin pohjoispuolelle. Tanskan asema arktisena valtiona perustuu vain Grönlannin omistukseen.

Ilmastonmuutos arktisella alueella

Ilmastonmuutoksen näkyviä seurauksia Arktiksella ovat jäätiköiden sulaminen, Pohjoisen Jäämeren jääpeitteen väheneminen sekä ikiroudan sulaminen erityisesti Venäjän pohjoisosissa. Nämä ilmiöt avaavat mahdollisuuksia arktisen alueen luonnonvarojen kannattavaan hyödyntämiseen sekä arktisten meriväylien ottamiseen käyttöön jo 10–20 vuoden kuluessa. Alueen hyödyntämättömät öljy-, maakaasu- ja mineraalivarannot on arvioitu suuriksi, ja Jäämerellä on myös suuria kalavarantoja. Pohjoisten merialueiden kalansaaliiden odotetaan kasvavan vielä nykyistäkin suuremmiksi, koska esimerkiksi Atlantin kalakantoja hakeutuu pohjoisemmaksi merien lämpenemisen seurauksena. Vaikeiden olosuhteiden takia kustannukset ovat jatkossakin korkeita, mikä heikentää luonnonvarojen kannattavaa hyödyntämistä.

Tietokonemallinnusten ja -simulaatioiden perusteella on arvioitu, että 2040-luvulla sekä Koillisväylää että Luoteisväylää pystytään käyttämään laivaliikenteessä kesäkausina ilman jäänmurtaja-apua. Vuosisadan loppupuoliskolla suoraan Pohjoisnavan kautta kulkevan reitin ennustetaan olevan lyhin pohjoinen merireitti. Arktiset merireitit lyhentävät Euroopan ja Aasian sekä Atlantin ja Tyynenmeren välistä merimatkaa. Kauppamerenkulku tarvitsee kutenkin tuhansien kilometrien mittaisilla reiteillä myös välisatamia ja muuta infrastruktuuria, joka on vähäistä tai olematonta vielä kauan. Merenkulun olosuhteet pysyvät kesäkausillakin pitkään vaikeina, koska Jäämerellä on ahtojäitä, sumuja ja myrskyjä. Riskien takia vakuutusmaksut ovat ja pysyvät korkeina. Kaupallisten merikuljetusyhteyksien käyttöön liittyy myös kuljetus- ja aikatauluvarmuus. Niin kauan, kun arktisten merireittien olosuhteet ovat epävarmat, laajamittaista kaupallista meriliikennettä ei voida aloittaa. Koillisväylää käytetään jossain määrin Siperian rannikoilla paikalliseen liikennöintiin. Valtiollisilla toimijoilla ei ole edellä kuvattuja rajoitteita, koska lähtökohdat ja vaatimukset ovat toisenlaiset ja liittyvät sotilaallisiin tarpeisiin ja toimintamahdollisuuksiin.

Arktisen alueen luonnonvarojen kuten öljy- ja maakaasuesiintymien hyödyntämiseen vaikuttaa käynnissä oleva energiamurros. Fossiilisten energialähteiden käyttöä pyritään voimakkaasti vähentämään ja siirtymään uusiutuvien energiamuotojen käyttöön. Tämä vähentää tarvetta arktisen alueen öljy- ja maakaasuesiintymien käyttöön saamiseen. Avautuvien pohjoisten merireittien käyttämiseen puolestaan vaikuttaa edellä kuvattujen fyysisten rajoitteiden lisäksi maailmanpoliittinen tilanne, esim. Venäjään kohdistetut laajat kansainväliset sanktiot Ukrainan sodan vuoksi.

Lue lisää valikosta Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksia

Arktinen neuvosto

Arktinen neuvosto (Arctic Council) on arktisen alueen valtioiden yhteistyöelin, jonka jäseniä ovat Venäjä, Yhdysvallat, Kanada ja kaikki Pohjoismaat. Alkuperäiskansojen järjestöillä on pysyvä oikeus osallistua Arktisen neuvoston kokouksiin. Lisäksi kokouksiin on hyväksytty 38 tarkkailijaa, joista 13 on ei-arktisia valtioita, mm. kaikki suurimmat Euroopan maat sekä Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Intia. Tarkkailijoina on myös kansainvälisiä järjestöjä kuten luonnonsuojelujärjestöjä. Kolme EU-maata on Arktisen neuvoston jäseniä, joten EU:llakin on alueeseen intressejä. EU on pyrkinyt Arktisen neuvoston tarkkailijaksi, mutta se edellyttää pysyvien jäsenmaiden suostumusta, ja osa niistä vastustaa.

Arktinen neuvosto on pyritty pitämään epäpoliittisena yhteistyöelimenä, jossa ei käsitellä turvallisuuspoliittisia eikä sotilaallisia asioita, ei myöskään kysymyksiä, joista jäsenmailla on erimielisyyttä. Kun Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan 2022, Arktisen neuvoston muut jäsenmaat ilmoittivat boikotoivansa neuvoston toimintaa toistaiseksi, joten neuvoston toiminta on lamaantunut.

Taloudellinen ja sotilaallinen kiinnostus arktiseen alueeseen kasvaa

Houkuttelevat taloudelliset näkymät ja uudet mahdollisuudet lisäävät kiinnostusta arktisille alueille vaikeista olosuhteista huolimatta. Pohjoisen Jäämeren mannerjalustojen, merenpohjan ja merialueen omistusta ei ole tähän mennessä määritelty, koska siihen ei ole ollut tarvetta, mutta tilanne on muuttumassa. Jäämeren rantavaltiot ovat laajentaneet talousvyöhykkeitään Jäämerellä ja esittäneet merialueeseen ja mannerjalustaan kohdistuvia omistusvaatimuksiaan YK:n merioikeusyleissopimuksen perusteella. Esimerkiksi Venäjän ja Tanskan esittämät vaatimukset ovat osittain päällekkäisiä Pohjoisnapa-alueella merenalaisen ns. Lomonosovin harjanteen osalta. Myös Kanadan ja Venäjän vaatimuksissa on päällekkäisyyttä. Jäämeren keskiosien hallinta pysyy määrittämättömänä niin kauan, kun YK-johtoinen prosessi on kesken (kestänyt jo yli 20 vuotta).

Koillisväylä ja Luoteisväylä ovat lyhimmät merireitit Aasian ja Euroopan välillä. Koillisväylä (eli venäläisittäin Pohjoinen merireitti) on suurimmaksi osaksi Venäjän pohjoisella talousvyöhykkeellä. Venäjä vaatii väylälle haluavilta ulkomaisilta aluksilta ennakkoilmoituksen vähintään 45 päivää aikaisemmin sekä venäläisen luotsin käyttämistä koko matkan ajan. Kanada pitää Luoteisväylää sisäisenä vesialueenaan, jonka käyttämiseksi ulkomaisten alusten pitää tehdä vähintään ennakkoilmoitus Kanadan viranomaisille tai jopa pyytää kulkulupaa. Yhdysvallat, EU ja Kiina eivät hyväksy Kanadan ja Venäjän vaatimuksia.

Kiinaa kiinnostavat arktisella alueella erityisesti luonnonvarat ja muut taloudelliset edut. Se näkee Koillisväylän osana globaaleja kuljetusyhteyksiään maailman eri kolkkiin. Kiina väittää olevansa ”lähiarktinen” valtio ja on jo vuosien ajan pyrkinyt Arktisen neuvoston jäseneksi, mutta joutunut tyytymään tarkkailijan asemaan. Venäjä on tarjonnut Kiinalle yhteistyötä Koillisväylän kehittämisessä.

Jo vuosikymmenien ajan arktiset alueet ovat olleet suurvalloille tärkeitä varsinkin ydinasepelotteen ja strategisten ennakkovaroitusjärjestelmien muodossa. Sekä Yhdysvaltojen että Neuvostoliiton/Venäjän sukellusveneitä on jo kauan liikkunut Pohjoisella Jäämerellä, myös napajään alla. Valtaosa Venäjän strategisesta ydinasepelotteesta on arktisella alueella Murmanskin ja Kuolan niemimaan tukikohdissa. Viime vuosina sotilaallinen toiminta arktisilla alueilla on lisääntynyt.

Pohjoisen suunnan sotilaallinen merkitys Venäjälle on suuri ja edelleen kasvamassa. Sillä on tuhansia kilometrejä pitkä pohjoinen rannikko, joka ilmastonmuutoksen seurauksena vähitellen vapautuu jäistä ainakin kesäkautena. Venäjällä on tehokkain sotilaallinen toimintakyky arktisissa olosuhteissa, esimerkiksi maailman suurin jäänmurtajalaivasto. Venäjä on jo 15 vuoden ajan kunnostanut pohjoisilla rannikkoalueillaan olevia Neuvostoliiton aikaisia sotilastukikohtia, lentokenttiä ja satamia ja myös rakentanut uusia tukikohtia ja varuskuntia. Venäjä tehostaa aluevalvontaansa ja pyrkii varmistamaan sotilaallisen ylivoimansa säilymisen Arktiksella.

Venäjän sotilaallinen vahvistuminen Arktiksella huolestuttaa Naton arktisia jäsenmaita, joiden oma sotilaallinen toimintakyky alueella on paljon heikompi. Arktinen alue, erityisesti sen pohjoisimmat osat ovat olleet Naton kannalta sivusuunta ja vaikea toimintaympäristö. Alueen fyysisten olosuhteiden muuttumisen ja geopoliittisten tekijöiden vuoksi Naton on kuitenkin ennustettu lisäävän mielenkiintoaan koko aluetta kohtaan. Koetun Venäjän-uhan vuoksi arktisen alueen Nato-maat ovat jo alkaneet vahvistaa sotilaallista toimintakykyään pohjoisessa. Suomen ja Ruotsin liityttyä Natoon liittokunnan pohjoiselle sivustalle on tullut kaksi uutta arktista jäsenvaltiota, joilla on monipuolista kokemusta ja osaamista sotilaallisesta toiminnasta kylmissä olosuhteissa. Naton intressit Arktikseen kasvavat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden seurauksena.

Yhdysvallat on reagoinut hyvin hitaasti ilmastonmuutoksen seurauksiin arktisella alueella ja alueen merkityksen kasvamiseen. Se on kuitenkin tiedostanut, että turvallisuusuhka Pohjois-Amerikan pohjoispuolella kasvaa, koska suojaava jääpeite vähenee, aseteknologia kehittyy. Myös Kiinan kasvava aktiivisuus arktisella alueella on pantu merkille.

Yhdysvaltojen arktinen sotilaallinen toimintakyky perustuu ennen kaikkea ilmavoimiin, sillä esimerkiksi laivaston pinta-alukset eivät pysty toimimaan jäisissä olosuhteissa, ja jäänmurtajia on vain kaksi vanhentunutta alusta. Laajamittainen jäänmurtajien rakennusohjelma on kuitenkin alkamassa. Yhdysvallat pyrkii myös lisäämään kaikkien puolustushaarojensa läsnäoloa ja toimintakykyä Alaskassa. Se on Nato-liittolaistensa kanssa järjestänyt laajamittaisia sotaharjoituksia pohjoisilla merialueilla. Yhdysvallat voi arktisella alueella tukeutua Nato-liittolaistensa infrastruktuuriin ja tukikohtiin.