Saksan 1900-luvun traaginen historia on antanut saksalaisille poliitikoille aihetta varovaiseen ulkopolitiikkaan ja kansainvälisen yhteistyön korostamiseen. Saksan ulkopolitiikan pysyvänä periaatteena on voimankäytön ja sillä uhkaamisen välttäminen. Tämän seurauksena maan sotilaallista varustautumista vähennettiin kylmän sodan jälkeen enemmän kuin muissa maissa, ja se on maan kokoon ja taloudellisiin resursseihin nähden vaatimatonta.

Ennen Ukrainan-sotaa Nato-liittolaiset ovat arvostelleet Saksaa siitä, ettei se halunnut osallistua esim. Yhdysvaltojen sodankäyntiin Lähi-idässä yhtä innokkaasti kuin monet muut Nato-maat. Yhdysvallat on jo kauan ollut tyytymätön Saksan puolustusmenojen pienuuteen.

Yhdysvaltoja ärsyttää myös maiden välisen kaupan epätasapaino, jossa Saksan vienti Yhdysvaltoihin on huomattavasti suurempaa kuin sen tuonti Yhdysvalloista. Suhteiden säröistä huolimatta Saksa on pitänyt Yhdysvaltoja tärkeimpänä liittolaisenaan. Saksassa ei myöskään ole unohdettu Yhdysvalloilta saatua ratkaisevaa tukea kylmän sodan aikana ja Saksan yhdistymisessä vuosien 1989–1990 mullistusten yhteydessä.

Saksan Venäjä-suhteen taustalla on vaikuttanut historia ja Saksan pyrkimys luoda Venäjään erityissuhde. Saksan linja on poikennut useimmista länsimaista, ja se on saanut tästä myös paljon arvostelua. Erityissuhteen ydin on ollut Saksan mittava energian, erityisesti maakaasun tuonti Venäjältä, minkä loi riippuvuussuhteen Venäjään. Toisaalta Venäjän maakaasun vienti Saksaan ja sen kautta muualle Keski-Eurooppaan oli Venäjälle tärkeä tulonlähde. Kaasuputkien (NordStream ja NordStream 2) rakentaminen Venäjältä Itämeren kautta Saksaan herätti paljon kritiikkiä Baltian maissa ja Puolassa, jotka pelkäsivät asemansa heikentyvän Itämeren kaasuputkien seurauksena. Yhdysvallat vastusti putkien rakentamista, koska katsoi niiden lisäävän Venäjän taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa Euroopassa. Venäjään kohdistettujen talouspakotteiden myötä myös energiantuonti on minimissään ja Saksa on joutunut kääntymään muiden toimittajien puoleen paikatakseen syntynyttä vajetta.

Saksa on kauan tavoitellut YK:n turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen paikkaa vedoten maan taloudelliseen merkitykseen, mutta hanke ei ole toistaiseksi edennyt. Vastaavia pyrkimyksiä on myös Intialla, Brasilialla ja Japanilla, mutta kaikilla niillä on myös vastustajia. Saksan tiellä on Italia, Intian tiellä Pakistan ja Kiina, Brasilian jäsenyyttä vastustaa Argentiina ja Japanin jäsenyyttä Kiina.

Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikalle Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muodostanut käännekohdan, uuden aikakauden alun (”Zeitenwende”). Saksan hallitus tuomitsi heti alkuunsa Venäjän hyökkäyksen ja käynnisti vastatoimia. Saksa on muun muassa toimittanut sotavarusteita Ukrainalle, siis sotaa käyvälle maalle, mikä on Saksalle uutta. Maa on toimittanut Ukrainalle suoraan muun muassa suojavälineitä ja lääkintätarvikkeita, ampumatarvikkeita ja räjähteitä, panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseita sekä ajoneuvoja, sodan pitkityttyä myös taisteluajoneuvoja ja ampumatarvikkeita.

Raskaiden asejärjestelmien kuten panssarikaluston ja tykistöjärjestelmien suora toimittaminen Ukrainalle on ollut Saksalle erityisen vaikeaa, ja päätöksentekoa on leimannut hitaus. Raskaiden järjestelmien kuten taistelupanssarivaunujen luovutusten ehtoina ovat olleet yhteisratkaisut kumppanimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen kanssa. Välillisesti Saksa on tukenut itäeurooppalaisia Nato-maita niiden neuvostovalmisteisten asejärjestelmien luovuttamisessa Ukrainalle.