Arktinen alue ja valtiot

Arktiksella tarkoitetaan yleensä Pohjoisen Napapiirin pohjoispuolista kalottialuetta. ja arktisina valtioina pidetään Napapiirin pohjoispuolelle ulottuvia maita (Venäjä, Yhdysvallat, Kanada, Norja, Tanska, Islanti, Ruotsi ja Suomi). Nämä ovat Arktisen neuvoston jäsenmaita. Toinen arktisen alueen määritelmä perustuu lämpötiloihin: se on alue, jossa vuoden lämpimimmän kuukauden keskilämpötila on vähemmän kuin +10°C. Molemmat rajat on merkitty oheiseen karttaan.

Turvallisuuspoliittiset kiistat eivät ole paljon koskeneet Arktista mm. alueen vaikeiden olosuhteiden vuoksi. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ilmastonmuutoksen seurauksena. koska lämpeneminen sulattaa arktisen alueen ikiroutaa sekä Pohjoisen jäämeren jääpeitettä. Tämän seurauksena avautuu vähitellen merireittejä kuten Koillisväylä Venäjän pohjoispuolelle ja Luoteisväylä Kanadan pohjoispuolelle. Lisäksi voidaan tulevaisuudessa saada käyttöön sellaisia luonnonvaroja kuten hiilivetyjä, mineraaleja ja kalavarantoja, joita ei aiemmin ole voitu kannattavasti hyödyntää. Nämä seikat lisäävät globaalia kiinnostusta koko arktiseen alueeseen. Uudet mahdollisuudet ovat suurelta osin Venäjän alueella tai talousvyöhykkeellä, ja se valmistautuu sotilaallisesti varmistamaan niiden pysymisen valvonnassaan. Myös muut Jäämeren rantavaltiot lisäävät sotilaallisia suorituskykyjään arktisissa toimintaympäristöissä.

Yli 60 % koko arktisen alueen maapinta-alasta kuuluu Venäjään, ja yli 80 % arktisen alueen väestöstä asuu Venäjällä. Kanadan pinta-alasta lähes 40 % on Napapiirin pohjoispuolella, mutta asukkaista vain 120 000. Yhdysvalloista tuli arktinen valtio vasta vuonna 1867, kun se osti Alaskan Venäjältä. Ilmastonmuutoksen myötä myös Yhdysvalloissa on huomattu, että arktinen alue on tulossa tärkeämmäksi.

Suomi, Ruotsi ja Norja ovat luonnostaan arktisia valtioita, koska huomattava osa niiden alueesta on Napapiirin pohjoispuolella. Islannin pohjoisin kärki ja merialue ulottuvat Napapiirin pohjoispuolelle. Tanskan asema arktisena valtiona perustuu vain siihen, että Grönlanti kuuluu Tanskaan.

Ilmastonmuutos arktisella alueella

Ilmastonmuutoksen näkyviä seurauksia Arktiksella ovat jäätiköiden sulaminen, Pohjoisen Jäämeren jääpeitteen väheneminen sekä ikiroudan sulaminen erityisesti Venäjän pohjoisosissa. Nämä ilmiöt avaavat mahdollisuuksia arktisen alueen luonnonvarojen kannattavaan hyödyntämiseen sekä arktisten meriväylien ottamiseen käyttöön jo 10–20 vuoden kuluessa. Alueen hyödyntämättömät öljy-, maakaasu- ja mineraalivarannot on arvioitu suuriksi, ja Jäämerellä on myös suuria kalavarantoja. Pohjoisten merialueiden kalansaaliiden odotetaan kasvavan, koska kalakantoja hakeutuu merien lämpenemisen seurauksena pohjoisemmaksi.

Tietokonemallinnusten ja -simulaatioiden perusteella on arvioitu, että 2040-luvulla sekä Koillisväylää että Luoteisväylää pystytään käyttämään laivaliikenteessä kesäkausina ilman jäänmurtaja-apua. Vuosisadan loppupuoliskolla suoraan Pohjoisnavan kautta kulkevasta reitistä ennustetaan tulevan lyhin pohjoinen merireitti. Arktiset merireitit lyhentävät Euroopan ja Aasian sekä Atlantin ja Tyynenmeren välistä merimatkaa huomattavasti. Tosin kauppamerenkulku tarvitsee tuhansien kilometrien mittaisilla reiteillä myös välisatamia ja muuta tukea, joka on vähäistä vielä kauan. Merenkulun olosuhteet pysyvät kesäkausillakin pitkään vaikeina, koska Jäämerellä on ahtojäitä, sumuja ja myrskyjä. Kaupallisten merikuljetusyhteyksien käyttöön liittyy myös kuljetus- ja aikatauluvarmuus. Niin kauan, kun arktisten merireittien olosuhteet ovat epävarmat, laajamittaista kaupallista toimintaa ei voida aloittaa. Tämän vuoksi arktiset merireitit jäävät vaihtoehdoiksi, kunnes kuljetusvarmuus saavutetaan.

Lue lisäävalikosta Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksia (linkki).

Arktinen neuvosto

Arktinen neuvosto (Arctic Council) on arktisen alueen valtioiden yhteistyöelin, jonka varsinaisia jäseniä ovat Venäjä, Yhdysvallat, Kanada ja kaikki Pohjoismaat. Alkuperäiskansojen järjestöillä on pysyvä oikeus osallistua Arktisen neuvoston kokouksiin. Lisäksi kokouksiin on hyväksytty 38 tarkkailijaa, joista 13 on ei-arktisia valtioita, mm. kaikki suurimmat Euroopan maat sekä Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Intia. Tarkkailijoina on myös kansainvälisiä järjestöjä kuten luonnonsuojelujärjestöjä. Kolme EU-maata on Arktisen neuvoston jäseniä, joten EU:llakin on alueeseen intressejä. EU on pyrkinyt Arktisen neuvoston tarkkailijaksi, mutta se edellyttää pysyvien jäsenmaiden suostumusta, ja osa jäsenistä vastustaa sitä.

Arktinen neuvosto on pyritty pitämään epäpoliittisena yhteistyöelimenä, jossa ei käsitellä turvallisuuspolitiikkaa eikä ja sotilaallisia asioita. Kun Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022, Arktisen neuvoston läntiset jäsenmaat ilmoittivat boikotoivansa neuvoston toimintaa toistaiseksi, joten neuvoston toiminta on lamaantunut.

Taloudellinen ja sotilaallinen kiinnostus arktiseen alueeseen kasvaa

Houkuttelevat taloudelliset näkymät ja uudet mahdollisuudet lisäävät kiinnostusta arktisille alueille. Jäämeren mannerjalustojen, merenpohjan ja merialueen omistusta ei ole tähän mennessä määritelty, koska siihen ei ole ollut tarvetta, mutta tilanne on muuttumassa. Jäämeren rantavaltiot ovat laajentaneet talousvyöhykkeitään Jäämerellä ja esittäneet merialueeseen kohdistuvia omistusvaatimuksiaan YK:n merioikeusyleissopimuksen perusteella. Esimerkiksi Venäjän ja Tanskan esittämät vaatimukset ovat osittain päällekkäisiä Pohjoisnapa-alueella ns. Lomonosovin merenalaisen harjanteen osalta.

Koillisväylä ja Luoteisväylä ovat lyhimmät merireitit Aasian ja Euroopan välillä. Koillisväylä (eli Pohjoinen merireitti) on suurimmaksi osaksi Venäjän pohjoisella talousvyöhykkeellä, ja Venäjä vaatii ulkomaisilta aluksilta ennakkoilmoituksen vähintään 45 päivää aikaisemmin sekä venäläisen luotsin käyttämistä koko matkan ajan. Kanada pitää Luoteisväylää sisäisenä vesialueenaan, jonka käyttämiseksi ulkomaisten alusten pitää tehdä vähintään ennakkoilmoitus Kanadan viranomaisille tai jopa pyytää kulkulupaa. Yhdysvallat, EU ja Kiina eivät tunnusta Kanadan ja Venäjän vaatimuksia.

Kiinaa kiinnostavat arktisen alueen luonnonvarat ja muut taloudelliset edut. Se näkee Koillisväylän osana globaaleja kuljetusyhteyksiään maailman eri kolkkiin. Kiina väittää olevansa ”lähiarktinen” maa ja on pyrkinyt Arktisen neuvoston jäseneksi, mutta joutunut tyytymään tarkkailijan asemaan. Venäjä on tarjonnut Kiinalle yhteistyötä Koillisväylän kehittämisessä.

Jo vuosikymmenien ajan arktiset alueet ovat olleet suurvalloille tärkeitä varsinkin ydinasepelotteen ja strategisten ennakkovaroitusjärjestelmien muodossa. Sekä Yhdysvaltojen että Neuvostoliiton/Venäjän sukellusveneitä on jo kauan liikkunut Pohjoisella Jäämerellä, myös napajään alla. Valtaosa Venäjän strategisesta ydinasepelotteesta on arktisella alueella Murmanskin ja Kuolan niemimaan tukikohdissa. Viime vuosina sotilaallinen aktiivisuus on lisääntynyt arktisilla alueilla.

Pohjoisen suunnan sotilaallinen merkitys Venäjälle on suuri. Sillä on tuhansia kilometrejä pitkä pohjoinen rannikko, joka ilmastonmuutoksen vuoksi vähitellen vapautuu jäistä. Venäjällä on tehokkain sotilaallinen toimintakyky arktisissa olosuhteissa, esimerkiksi kymmeniä jäänmurtajia. Se on jo 15 vuoden ajan kunnostanut pohjoisilla rannikkoalueillaan olevia sotilastukikohtia, lentokenttiä ja satamia ja myös rakentanut uusia tukikohtia. Venäjä tehostaa aluevalvontaansa ja pyrkii varmistamaan sotilaallisen ylivoimansa säilymisen Arktiksella.

Venäjän sotilaallinen vahvistuminen Arktiksella huolestuttaa Nato-maita, joiden oma sotilaallinen toimintakyky alueella on selvästi heikompi. Naton intressit Arktikseen kasvavat, mutta toimintamahdollisuudet alueella perustuvat jäsenmaiden arktisiin kykyihin. Koetun uhan vuoksi arktisen alueen Nato-maat vahvistavat sotilaallista toimintakykyään pohjoisessa. Yhdysvallat on reagoinut ilmastonmuutoksen seurauksiin ja arktisen alueen merkityksen kasvamiseen hitaasti. Se on todennut, että turvallisuusuhka pohjoisen suunnalla kasvaa, koska suojaava jääpeite vähenee ja aseteknologia kehittyy.

Kiinaa pidetään kasvavana uhkana arktisella alueella. Yhdysvallat on arktisen toimintakyvyn osalta paljon jäljessä Venäjää, esimerkiksi laivaston pinta-alukset eivät pysty toimimaan jäisissä olosuhteissa, ja jäänmurtajia on vain kaksi. Yhdysvallat pyrkii kuitenkin lisäämään asevoimiensa läsnäoloa ja toimintakykyä pohjoisessa kuten Alaskassa. Se on Nato-liittolaistensa kanssa järjestänyt laajamittaisia sotaharjoituksia pohjoisilla merialueilla. Yhdysvallat voi arktisella alueella myös tukeutua Nato-liittolaistensa infrastruktuuriin ja tukikohtiin.

Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon tuo liittokunnan pohjoiselle sivustalle kaksi uutta arktista jäsenvaltiota, joilla on monipuolista kokemusta ja osaamista sotilaallisesta toiminnasta kylmissä olosuhteissa.